5 nopeaa perusteluineen: paikat ja materia

1. Maa: Intia

Intia ei sinänsä kiehdo minua maana, sillä en ole ikinä kokenut halukkuutta vaikkapa vierailla siellä, mutta mieleeni nousi yksi elokuva, johon tämä maa keskeisesti liittyy. Se leffa on tietysti Slummien miljonääri, joka on kiehtova kuvaus köyhästä pojasta, joka voittaa paikallisen "Haluatko miljonääriksi?"-skabailun. Maa tulee jotenkin erityisellä tavalla esiin, sillä se on erilainen ja tavallaan eksoottinenkin paikka verrattuna siihen, mihin on yleensä tottunut. Eipä sitä tule erityisemmin mietittyä, että "vau, tämäkö on Suomi", kun katsoo kotimaista leffaa.

2. Todellisuus: Tylypahkan maailma

Kyseessä on ehkä aito todellisuus, jota tosin kuvataan fantasiamaailmasta käsin. Potterit ovat niin iso osa lapsuuttani ja nuoruuttani (ja aikuisuuttani), että ne oli pakko nostaa tälle listalle jollain tapaa. Kirjojen kuvaus vakuuttaa minut enemmän, mutta on sanottava, että leffoissakin taikakoulun ympäristö on mahdottoman siisti. Oli ja on edelleen hauskaa kuvitella, millaista olisi opiskella sellaisessa ympäristössä, jossa käytävät vaihtavat paikkaa, katto on lumottu ja juhlaillallisella ruokaa on enemmän tarjolla kuin missään muualla.

3. Rakennus: keskitysleirien parakit

Yksi maailman hirveimmistä asioista, jonka tiedän, on holokausti ja se on myös aihe, jonka parissa olen viettänyt paljon aikaa lukemalla ja katsomalla aiheeseen liittyviä elokuvia. Leffat eivät kuitenkaan ole yhtä karuja, kuten vaikkapa itse Auschwitz, johon tein vierailun syksyllä 2013. Rainat kertovat omalla tavallaan 30- ja 40-lukujen kauheuksista ja ne kiinnostavat itseäni. Leffojen kautta voidaan varmistaa, että näitä tapahtumia ei unohdeta ja vääryksiin voidaan mahdollisesti vaikuttaa.

4. Kulkupeli: lentokone

Voisin nostaa muutaman elokuvan esiin, jossa lentsikalla matkustetaan, kuten vaikkapa Kaappari, Non-Stop, Flightplan ja Lento. Nämä leffat eivät välttämättä ole pisteytykseltään kovin hyviä (osa on, osa ei), mutta aihepiiriltään jokainen leffa kiehtoo minua kovasti. Katson usein Lentoturmatutkinta-nimistä dokkarisarjaa, joten lentokoneisiin liittyvät leffatkin tekevät minuun vaikutuksen. Toivon kuitenkin tietynlaista realistisuutta ja uskottavuutta, sillä huimilla pakkolaskuilla mässäily lähinnä vain tympäisee, siis niissä tapauksissa, kun tietää, ettei sellainen oikeasti olisi mahdollista.

5. Esine: ase

Ensiksi mietin, että valitsen tietyn elokuvan ja siihen liittyvän esineen, mutta päätin olla tylsä ja päätyä sellaiseen esineeseen, joka useimmiten jollain tapaa hyvistä leffoista löytyy. Niin karulta kuin se kuulostaakin, ase on yksi näistä esineistä, joka useimmissa leffoissa tavalla tai toisella esiintyy. En niinkään pidä toisten silmittömästä tappamisesta, vaan ase luo mielikuvan jännityksestä ja toiminnasta. Monesti siihen liittyy myös huikeita takaa-ajoja, tappeluja ja selviytymistä vaikeista tilanteista. Se liittyy myös esimerkiksi poliisileffoihin, joista myös pidän.

Naimalupa

Alkuperäinen nimi: License to Wed
Vuosi: 2007
Ohjaaja: Ken Kwapis
Käsikirjoittaja(t): Kim Barker, Tim Rasmussen, Vince Di Meglio, Wayne Lloyd
Tuottaja(t): Mike Medavoy, Nick Osborne, Robert Simonds
Leikkaaja: Kathryn Himoff
Säveltäjä: Christophe Beck
Valmistusmaa: USA
Kesto: 91 min
Tuotantoyhtiö: Warner Bros. 
Kieli: englanti
Genre: komedia
Ikäraja: K7
Budjetti: 35 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: John Krasinskin vanhemmat näyttelevät Johnin roolihahmon vanhempia.

Näyttelijät:
Robin Williams (Reverend Frank)
Mandy Moore (Safie Jones)
John Krasinski (Ben Murphy)
Eric Christian Olsen (Carlisle)
Christine Taylot (Lindsey Jones)
Josh Flitter (Choir Boy)
DeRay Davis (Joel)
Peter Strauss (herra Jones)
Grace Zabriskie (isoäiti Jones)
Roxanne Hart (rouva Jones)
Mindy Kaling (Shelly)
Angela Kinsey (Judith)
Rachael Harris (Janine)
Brian Baumgartner (Jim)

Oma arvio

Suomessa naimalupa tarkoittaa usein noin 15-vuotiaana suoritettavaa rippikoulua ja konfirmaatiota, koska se antaa mahdollisuuden mennä kirkossa naimisiin. Samannimisessa amerikkalaisessa komediassa se merkitseekin erikoisen papin keksimää testiä, joka on läpäistävä ennen kuin pääsee alttarille sanomaan tahdon. Nuori pariskunta, jonka muodostaa Sadie (Mandy Moore) ja Ben (John Krasinski), tekee tämän päätöksen, kun Ben kosii tyttöystäväänsä tämän vanhempien juhlissa. Hän saa myöntävän vastauksen, mutta ainoana ehtona on, että heidät vihitään Sadien kotikirkossa. Tilaisuus sovitaan järjestettäväksi jo kolmen viikon päähän, jota ennen on läpäistävä erityinen pastori Frankin (Robin Williams) kurssi.

Tuo kyseinen kurssi aiheuttaa tietenkin monenlaisia kommelluksia ja sattumuksia, joita seuraa luonnollisesti parisuhdekriisi ja sen selvittely. Leffa jakautuu näiden perusteella muutamaan erityiseen osaan: alussa kerrotaan, miten päähenkilöt päätyivät yhteen, seuraavaksi järjestellään häitä ja siinä sivussa noudatetaan pastorin tehtävänantoja ja loppuosa onkin omistettu parisuhteen korjailulle, kun kurssi aiheuttaakin ristiriitoja. Elokuva on kaiketi tarkoitettu sekä romanttiseksi että komedialliseksi, mutta valitettavasti se ei onnistu kummassakaan tehtävässä. Pariskunnan tarina on liian perinteinen ja loppuratkaisun arvaa jo alkumetreillä, eivätkä poikaystävän romanttiset eleet ja muut mauttomuudet auta asiaa. Leffa lässyttää, opettaa ja tuputtaa rakkauden oppejaan sen viimeisellä neljänneksellä niin paljon, että tekisi mieli vain keskeyttää koko katseleminen.

Huumoripuoli ei onnistu juurikaan paremmin. Elokuvassa on lapsellisia vitsejä ja kohtauksia, jotka kyllä nappaavat katsojan, jos hän kokee tavan omakseen. Jotkin tilanteet viihdyttävät kyllä itseänikin, kuten leikkivauvojen kuskailu kaupoilla, mutta kokonaisuutena komediallisuus jää vajaaksi. Yritykselle nostan hattua, vaikka jotkin ideat ovat niin mauttomia, että ne haluaa jättää suosiolla unholaan. Yhteen niistä kuuluu pastorin koira, joka on puettu papin asuun. Aluksi myös Frankin nuori apulainen vaikuttaa ärsyttävältä, mutta loppua kohden hänen pikkuvanhat ja ylimieliset kommenttinsa tuntuvat ihan hauskoilta. Jo mainittu lapsekkuus ja tietynlainen viattomuus tuo kuitenkin plussan siinä mielessä, että vaikka elokuvassa puhutaan petipuuhista, niitä ei onneksi tuoda juurikaan katsojien silmien eteen konkreettisesti.

Ylipäätään koko tarinan idea jää epäselväksi tai ainakin herättää kysymyksen, onko tarkoituksena viihdyttää vai opettaa katsojaansa. Se tuo mahdollisesti uusia näkökulmia parisuhteessa eläville, mutta muuta arvoa sillä ei tunnu olevan. Leffan pelastajana yrittävät toimia näyttelijät, vaikka hekään eivät voi täysin kannatella uppoavaa laivaa. Williams on piristävä lahjakkuus keskinkertaisessa rainassa ja ilmeillään ja eleillään tuo hyvää ilmettä kokonaisuuteen esittäessään omalaatuisen huumorin omaavaa pappia. Myös Krasinski tekee yllättävän onnistuneen suorituksen, eikä Mooressakaan sinänsä mitään vikaa ole. Näyttelijöiden lisäksi leffassa parasta antia ovat muutamat onnistuneet ja hauskat kohdat. Harmi vain, kun ne eivät onnistu muodostamaan hyvää ja toimivaa kokonaisuutta. Tiedä sitten, onko vika käsikirjoituksessa vai ohjaaja Kwapisissa, jonka muutkin elokuvat ovat jääneet keskinkertaisiksi.

Gravity

Alkuperäinen nimi: Gravity
Vuosi: 2013
Ohjaaja: Alfonso Cuarón
Käsikirjoittaja(t): Alfonso Cuarón, Jónas Cuarón
Tuottaja(t): David Heyman, Alfonso Cuarón
Leikkaaja: Alfonso Cuarón, Mark Sanger
Säveltäjä: Steven Price
Valmistusmaa: USA
Kesto: 91 min
Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Pictures
Kieli: englanti
Genre: scifi, trilleri
Ikäraja: K11
Budjetti: 100 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: pääroolia tarjottiin aluksi Angelina Jolielle, elokuva kuvattiin digitaalisesti, siinä ei kuulu esim. räjähdyksiä (avaruudessa äänet eivät kuulu).

Näyttelijät:
Sandra Bullock (Ryan Stone)
George Clooney (Matt Kowalsky)

Oma arvio

Avaruus on paikka, jota ihmiset eivät pääse konkreettisesti koluamaan kuin ruudulla. Väite ei luonnollisestikaan pidä täysin paikkaansa, koska onhan ilmakehän ulkopuolelle lähetetty lukuisia tyyppejä amerikkalaisen, venäläisen (entisen neuvostoliittolaisen) ja kiinalaisen puljun ansiosta. Mutta jos mietitään tavallista mattimeikäläistä, heidän kosketuspintansa avaruuteen ja siellä oleviin härveleihin rajoittuu aiheesta tehtyihin julkaisuihin. Yksi mahdollisuus tutustua tähän kiehtovaan aiheeseen on katsoa suurta huomiota herättänyt Gravity, joka valottaa omaa näkemystään huikean jännittävän seikkailun kautta.

Juoni on rakenteeltaan melko yksinkertainen, kun sitä lähtee kuvailemaan. Päähenkilönä toimii Ryan Stone (Sandra Bullock) ja kokeneempi Matt Kowalsky (George Clooney), jotka ovat osa amerikkalaista avaruusmiehistöä. He ovat hoitamassa rutiinitehtävää, kun kuulevat Houstonilta yllättävän uutisen - venäläisten tuhottu avaruusalus on tulossa avaruusromuna heitä kohti. Romun aiheuttama nopeus on niin suuri ja voimakas, että Stone päätyy leijailemaan keskelle avaruutta kaikkien muiden paitsi Kowalskyn kuoltua. Rutiinit loppuvat siihen paikkaan, kun alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta parivaljakon etsiessä mahdollisuutta päästä takaisin Maahan. Matkan varrella päästään kurkistamaan myös venäläisten ja kiinalaisten kalustoon, joiden olemassaolo paljastuu merkittävän tärkeäksi.

Gravity on pituudeltaan vain puolitoista tuntia, mutta onnistuu viihdyttämään katsojaansa jokaisen minuutin ajan, eikä ajankulua kerkeä edes ajatella. Se on huikean jännittävä trilleri, joka saa katsojan haukkomaan henkeä samalla tavalla kuin elokuvan päähenkilöt. Nopeat juonenkäänteet ja pelottavat kohtaukset lisäävät kiinnostusta rainaan ja saavat katsojan kuvittelemaan itsensä vastaavanlaiseen tilanteeseen. Välillä sykettä lasketaan, joten katsoja saa hetken rauhan, mutta sitten taas mennään ja lujaa, mikä takaa täydellisesti sen, ettei tylsää hetkeä ehdi tulla. Leffa ei ole vain vauhdikkailla kohtauksilla täytetty kokonaisuus, vaan se on selkeästi myös draama, joka pistää ajattelemaan parhaimmillaan elämän tarkoitusta.

Draaman takaajina toimii kaksi täysin vastakohtaista hahmoa, jotka joutuvat hengenvaaralliseen tilanteeseen. Keskeisemmässä asemassa heistä on Stone, joka on kokenut elämässään ikäviä asioita ja yrittänyt laittaa ne syrjään työn avulla. Hänen pelastajanaan häärää Kowalsky, jonka yksityisestä elämästä ei kerrota yhtä paljon, mutta joka selvästi on huolettomampi ja koko ajan pilke silmäkulmassa. Miehen karismaattisuus tuo Stonelle tietynlaista varmuutta ja heidän välinen yhteytensä on koskettavaa katsottavaa. Henkilöihin ei ehkä kuitenkaan täydellisen onnistuneesti päästä sisälle, mutta tarinan loppuun asti katsojalla on toive pelastuksesta ja hahmoihin on helppo kiintyä, vaikka ei se ole sanomattakaan selvää, että se tapahtuisi kaikkien kohdalla.

Leffan parasta antia on jo monen kehuma 3D. Se on niitä harvoja elokuvia, joita allekirjoittanutkin suosittelee katsomaan nimenomaan sillä grafiikalla ja mielellään isolta ruudulta. Kohtaukset ovat huikean hienoja ja elokuvateatterissa kuului valehtematta useita kertoja "vau" ja siistiä" -lausahduksia. Grafiikka kaappaa katsojan mukanaan ja näyttää avaruuden vastakohtaisuuden - se on yhtä aikaa kaunis mutta toisaalta taas vaarallisen petollinen. Avaruusromua lentelee suoraan kohti, kotiplaneetta lähes hehkuu maailmankaikkeudessa ja ihmiset kieppuvat painottomina tyhjiössä, mitkä kaikki lisäävät todellisuudentuntua. Katsoja ei ole enää omalla sohvallaan tai leffateatterin penkillä, vaan hän elää hahmojen mukana avaruudessa, joka on täysin ennalta arvaamaton paikka.

Taidokkaan 3D:n lisäksi leffan erityispiirteisiin kuuluu äänitehosteet, joita on tarkoituksenmukaisesti käytetty rajallisesti, sillä avaruudessahan ei kuulu ääniä. Hiljaisuutta onkin käytetty mukavasti ja se kaappaa hienosti mukaansa. Tosin sitä olisi voitu hyödyntää enemmänkin, sillä musiikki ja muut ääneet valtaavat turhan paljon alaa elokuvassa, jonka pyrkimyksenä on nimenomaan minimoida kyseiset efektit. Jos elokuvassa on omia erityispiirteitä, on sillä myös luonnollisesti tuttuja ja ennenkin käytettyjä juttuja, joita saattaa tavata aiemmin tehdyissä elokuvissa. Mielestäni on kuitenkin turha vertailla sitä muihin vastaavanlaisiin, joten säilytän sen omana teoksenaan. Miinusta elokuva saa sen ajoittaisesta epärealistisuudesta, joka saa katsojan hieman myhäilemään tai kohauttamaan olkapäitään sen merkiksi, että jättää ratkaisut omaan arvoonsa. Kyseiset kohtaukset menevät kuitenkin nopeasti eteenpäin ja tarina jatkuu.

Tiivistettynä Gravity on mielestäni erinomainen ja katsomisen arvoinen elokuva. Se sisältää luonnollisesti myös heikkouksia ja herättää varmasti monenlaisia tunteita. Osalle se on vanhoja tarinoita lainaileva trilleri, joka mässäilee grafiikallaan, mutta joillekin se tarjoaa jännittävän puolitoistatuntisen mielenkiintoisten hahmojen seurassa mielenkiintoisessa ympäristössä. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään. Näyttelijätyö on kiitettävää ja ansaitsee erityisen hatunnoston sen ansiosta, että tärkeimpiä henkilöitä on vain kaksi. Bullock tekee merkittävimmän roolinsa tähän asti ja Clooneykin käyttää karismaansa omia vahvuuksiaan hyödyntäen. On mielenkiintoista, miten monta vaihtoehtoa pääosan esittäjäksi loppujen lopuksi oli, mutta ainakin itse olen tyytyväinen lopputulokseen.

Courageous

Alkuperäinen nimi: Courageous
Vuosi: 2011
Ohjaaja: Alex Kendrick
Käsikirjoittaja: Alex Kendrick, Stephen Kendrick
Tuottaja(t): Stephen Kendrick
Leikkaaja: Alex Kendrick
Säveltäjä: Mark Willard
Valmistusmaa: USA
Kesto: 129 min
Tuotantoyhtiö: Sherwood Pictures, TriStarPictures
Kieli: englanti
Genre: draama
Ikäraja: K11
Budjetti: 2 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: leffan tuotto yli 34 miljoonaa, on saanut arvosteluja laidasta laitaan.

Näyttelijät:
Alex Kendrick (Adam Mitchell)
Ken Bevel (Nathan Hayes)
Kevin Downes (Shane Fuller)
Ben Davies (David Thomson)
Renee Davies (Victoria Mitchell)
Elanor Brown (Kayla Hayes)
Taylor Hutcherson (Jade Hayes)
Robert Amaya (Javier Martinez)
Rusty Martin (Dylan Mitchell)
Angelita Nelson (Carmen Martinez)
Lauren Etchells (Emily Mitchell)
David Howze (Derrick Freeman)
Tony "T.C." Stallings (T.J.)
Ed Litton (pastori Rogers)

Oma arvio



Alex Kendrick on mies, joka toimii yhtä aikaa pappina eräässä amerikkalaisessa kirkossa ja kun aikaa liikenee muuhun, hän ohjaa, käsikirjoittaa, tuottaa ja näyttelee elokuvissa. Hänen varhaisempaan tuotantoonsa kuuluu muun muassa Facing the Giants ja Fireproof, jotka ovat tunnettuja lämminhenkisyydestään ja hyvästä elämänasenteestaan. Hänen viimeisin työnsä kertoo poliisikaveruksista, jotka pohtivat isyyttä monin eri näkökulmin ja kokemuksin. Courageous on vahvasti uskonnollinen elokuva, joka ei kuitenkaan tyrkytä sanomaansa - ellei välttämättä halua asennoitua niin. Leffan tekemiseen on osallistunut tiiviisti myös Kendrickin veli, Stephen.

Elokuva alkaa vauhdikkaalla tavalla, kun nuorehko Nathan (Ken Bevel) on aikeissa puhdistaa autonsa tuulilasia. Tumma jengiläinen huomaa mahdollisuutensa tulleen ja sieppaa kaaran itselleen. Nathan ei ole niinkään huolissaan ajopelistään, vaan takapenkillä istuvasta pikkupojasta, eikä irrota ratista millään, vaikka roikkuukin auton ulkopuolella. Lapsi pelastuu ja poliisit tapaavat erikoisissa merkeissä perheenisän, joka seuraavana maanantaina aloittaa työnsä sheriffinä. Perheen ja isyyden tärkeyden teema säilyy koko tarinan ajan, kun poliisit Nathan, Adam (Alex Kendrick), David (Ben Davies) ja Shane (Kevin Downes) hengaavat yhdessä ja kipuilevat samalla omien vaikeiden elämäntilanteidensa kanssa. Joukkoon liittyy kuin sattumalta köyhä Javier (Robert Amaya), jolla on myöskin lapsia.

Spoilausvaaran takia tarkemmat kuvaukset miesten perhesuhteista on parempi jättää kertomatta, sillä tärkein, isyyden arviointi, on tärkein asia, jolle elokuva perustuu. Osa miehistä on uskossa, toiset eivät, mutta lopulta kaikki sitoutuvat erityiseen sopimukseen, jossa he lupaavat olla uskollisia vaimoilleen ja lapsilleen sekä Jumalalle. Tarina on tyyppiä "vaikeuksien kautta voittoon", sillä pettymyksistä ja surullisista käänteistä huolimatta elokuva väläyttää jatkuvasti toivon näkökulmaa. Se pyrkii olemaan tarkoituksella koskettava ja yrittääkin kaikin tavoin itkettää katsojaansa, missä se varmasti osan kohdalla onnistuu. Pyrkimyksiä avittavat hahmojen surulliset kasvot, kauniit maisemat ja tunteikas musiikki. Tunteisiin vetoaminen on aavistuksen ärsyttävää, mutta sattuneet ikävyydet ovat tilanteita, jotka voisivat sattua kelle tahansa - ei ehkä sentään samassa mittakaavassa.

Leffan parasta antia ovat erilaiset henkilöt, joita on mielekästä seurata. Vaikka tuntuu epärealistiselta, että kaikki yhdessä työskentevät poliisikaverit sitoutuvat kristinuskoon, tilannetta tasapainottaa heidän ratkaisunsa. Yksi kohtaa elämässään pahimman mahdollisen kokemuksen kuin voi olla mahdollista, toinen kamppailee työttömyyttä vastaan, kolmas kipuilee vanhojen päätöstensä vuoksi. Ei riitä, että poliisit kamppailevat omien ongelmiensa kanssa, sillä paikkapaikoin ruutuaikaa saa myös kaupungin pahamaineiset jengiläiset. Vaikka kaikkien oma tarina on mielenkiintoinen, herää kysymys onko leffa yrittänyt haukata liian suuren palan. Suuria teemoja olisi voitu rajata jonkin verran ja keskittyä niihin, mutta ratkaisuna on sen sijaan monenlaiset ongelmat, jotka liittyvät jollain tapaa jo aiemmin mainittuun "sopimukseen", minkä kautta kaikki selviää. Pelkistäminen tuntuu hieman absurdilta, mutta toisaalta sanoma tulee sitä kautta turhia kaartelematta esiin. Osaa tällainen hengellinen paatos saattaa toki ärsyttää, mutta oikealle kohderyhmälle suunnattuna se on hieno elokuva toivosta. Raina sopii kuin nakutettu myös vaikkapa opetuskäyttöön.

Liian monilukuisten kamppailujen lisäksi elokuvan suurena ongelmana on sen ennalta-arvattavuus, mikä valitettavasti toistuu muissakin Kendrickin töissä. Keskeisimmät käänteet on helposti arvattavissa, mikä vähentää sen kiinnostavuutta ja selkiyttää juonenkaaren aivan liian aikaisin. Kliseisiä piirteitä leffassa on jonkin verran, vaikka kaikkiin ei edes ensimmäisellä katselukerralla kiinnitä huomiota. Tekijöillä on varmasti ollut taustalla ajatus korostaa uskonnon lisäksi omaa, armeliasta isänmaata, mikä tulee esiin poliisien työn ja näin ollen lain noudattamisen kautta. Kliseet, ennalta-arvattavuus ja selkeät korostukset eivät kuitenkaan elokuvaelämystä pilaa, vaikka syövätkin tietenkin jonkin verran tarinasta. Kendrickiä ei silti voi arvostaa leffantekijänä liikaa: teknisenä tuotoksena elokuva on keskiluokkaa, mutta tarinana todella hieno, sillä positiivinen loppu ei tarkoita sitä, että henkilöiden kuvitteellinen elämä olisi auvoista sinne kuuluisaan elämänsä loppuun saakka.

Teknisestä osuudesta voi sanoa ainakin sen verran, että elokuva on todennäköisesti tarkoitettu tv-leffaksi, mikä näkyy leikkauksessa - tietyissä kohdissa on selkeät paikat mainoskatkoille. Kuvaus on suhteellisen hyvää, sillä toiminnalliset kohtaukset tuntuvat oikeasti jännittäviltä, eikä kovinkaan usein tule ajatusta siitä, että tähän on laitettu "vain" kaksi miljoonaa. Näyttelijöinä on kiva nähdä vähän tuntemattomampiakin kasvoja ja vaikka he eivät ehkä maailman upeimpia suorituksia teekään, heidän työskentelyään seuraa mielellään. Tiivistettynä Courageous on opettavainen ja ajatuksia herättävä elokuva, jossa oma arvio kannattaa siirtää konkreettisten asioitten sijasta enemmän henkiselle tasolle.