Varasto

Alkuperäinen nimi: Varasto

Vuosi: 2011

Ohjaaja: Taru Mäkelä

Käsikirjoittaja: Veli-Pekka Hänninen
Tuottaja: Markku Tuuma
Kuvaaja: Jouko Seppälä
Leikkaaja: Tuuli Kuittinen
Säveltäjä: Raoul Björkheim
Valmistusmaa: Suomi
Kesto: 99 min
Tuotantoyhtiö: Kinosto
Kieli: suomi
Genre: draama, komedia
Ikäraja: K12
Budjetti: 748 000 e
Nippelitietoa: perustuu Arto Salmisen romaaniin. Leffaa on kutsuttu kansankomediaksi. Yleisön palautteen takia leffan ikärajaa nostettiin.

Näyttelijät:

Kari-Pekka Toivonen (Antero Rousku)

Minttu Mustakallio (Karita)

Aku Hirviniemi (Raninen)

Juha Muje (myymäläpäällikkö)

Vesa Vierikko (Jylhäkorpi)

Esko Salminen (Kataja)

Hannele Lauri (Aino)

Vesa-Matti Loiri (Mynttinen)

Jope Ruonansuu (Ykä)

Tomi Lauri (Rofa)

(Klaus Klemola (Niskanen)

Oma arvostelu

Varasto-elokuvan mainos nimeää itsensä (epä)romanttiseksi komediaksi, jonka on ohjannut itselleni ennestään suhteellisen tuntematon Taru Mäkelä. Näyttelijäkaarti sen sijaan on tuttu ja asiantunteva, rivistöön kuuluu muun muassa Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio, Aku Hirviniemi, Vesa Vierikko ja Vesa-Matti Loiri. Jälkimmäisen legendaarisen taiteilijan vuorosanoihin ei kuulu montaa lausetta, mutta hänen itse keksimänsä oliivi-aiheinen lausahdus on varmasti jäänyt jokaisen katsojan mieleen.

Elokuva kertoo Antero Rouskusta (Kari-Pekka Toivonen), joka työskentelee huonolla palkalla varastotyöntekijänä ja elelee yksin asunnossaan syöden kaupan lihapullia. Lisää ansaitakseen hän tekee omaa laitonta bisnestä Jylhäkorven (Vesa Vierikko) kanssa myymällä varastosta tavaraa. Hän päätyy suhteeseen työkaverinsa Karitan (Minttu Mustakallio) kanssa, vaikka mieluiten pitäisi kanssakäymisen pelkästään fyysisellä tasolla oman vapautensa vuoksi. Rouskun lähipiiriin kuuluu lisäksi melko yksinkertainen Raninen, joka myös tekee varastomiehen hommia, tappelee vaimonsa kanssa ja harrastaa lottoamista.

En ole itse lukenut Salmisen Arton kirjoittamaa teosta, johon tämä elokuva perustuu. En siis pysty vertaamaan niitä keskenään, mikä toisaalta on hyvä asia. Elokuvan hohdokkuus on roisissa sanailussa ja tilannekomiikassa. Ensimmäisellä katselukerralla paska- ja alapäähuumori toimii vielä erittäin hyvinkin, mutta sen jälkeen se tuntuu katsojasta vain myötähäpeälliseltä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö elokuva nostaisi hymyä huulille ja onnistuisi aiheuttamaan muutaman naurunpurskahduksenkin silloin tällöin. Hyvin keksityt vitsit, hahmojen jäynäilyt sekä Rouskun asenteesta kumpuavat lohkaisut ovat hauskaa katseltavaa.

Pohjimmaltaan elokuva käsittelee vakavia aiheita, kuten työttömyyttä, alkoholismia ja ihmissuhteita, mutta se on piilotettu niin hyvin huumorin taakse, että katsojille tuskin jää hirveästi syvällistä pohdittavaa. Kokonaisuus on kuitenkin hyvä, sillä juoni etenee hyvällä tahdilla ja kronologisesti aina loppuun asti. Loppuratkaisu ei mitään suurempia yllätyksiä tuo tullessaan ja se on liiankin siirappinen, erityisesti viimeisten vuorosanojen perusteella. Näyttelijät hoitavat homman kotiin ja erityisesti sivuhahmoista on paljon iloa. Ykä (Jope Ruonansuu) naurattaa jo pelkästään olemuksellaan, samoin Vesa-Matti Loiri. Minttu Mustakallion esitys sen sijaan ei ainakaan itseäni vakuuta ja hänen rasittava naurunsa saa vain korvat itkemään verta.

Suomessa on viime vuosien aikana tehty vain muutamia hyviä komedioita, jotka oikeasti ovat hauskoja. Tästä syystä suosittelen hankkimaan Varasto-elokuvan leffakokoelman täytteeksi ja katsomaan sen hyvällä porukalla. Lapsille sitä en kuitenkaan missään nimessä suosittele liiallisten pervojen lausahdusten vuoksi.

Harry Potter ja viisasten kivi

Alkuperäinen nimi: Harry Potter and Philosopher's Stone

Vuosi: 2001

Ohjaaja: Chris Columbus

Käsikirjoittaja: Steve Kloves
Tuottaja: David Heyman
Kuvaaja: John Seale
Leikkaaja: Rickhard Francis-Bruce
Säveltäjä: John Williams
Valmistusmaa(t): Iso-Britannia, USA
Kesto: 152 min
Tuotantoyhtiö(t): Warner Bros., Heyday Films
Kieli: englanti
Genre: seikkailu, fantasia
Ikäraja: K11
Budjetti: 125 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: sai 3 Oscar-ehdokkuutta. Harryn esittäjälle kaavailtiin ensin vihreitä piilolinssejä ja Hermionen esittäjälle tekohampaita, mutta toteutus ei toiminut.

Osa näyttelijöistä:

Daniel Radcliffe (Harry Potter)

Rupert Grint (Ron Weasley)

Emma Watson (Hermione Granger)

Rickhard Harris (Albus Dumbledore)

Maggie Smith (Minerva McGarmiwa)

Robbie Coltrane (Rubeus Hagrid)

Alan Rickman (Severus Kalkaros)

Ian Hart (professori Orave)

Fiona Shaw (Petunia Dursley)

Harry Melling (Dudley Dursley)

Richard Griffiths (Vernon Dursley)

Matthew Lewis (Neville Longbottom)

Tom Felton (Draco Malfoy)

Oma arvostelu

Nämä kyseiset klassikkokirjat sekä -elokuvat saivat huikean massiivisen vastaanoton, kun ne tuotiin lukijoille ja katsojille julki. Suosio ei rajoittunut pelkästään edellä mainittuihin taidemuotoihin, vaan taikuuteen liittyvät henkilöt ja asiat tunkeutuivat oheistuotteiden maailmaan. Yhä edelleen kaupoissa on saatavilla lukematon määrä Pottereihin liittyviä leluja, vaatteita, mukeja, sisustustarvikkeita, videopelejä ja ties mitä härpäkkeitä. Kaikesta julkisesta huomiosta huolimatta on ilo todeta, että yhä edelleen sarjan luoja, J.K. Rowling sekä elokuvien ohjaajat ja muut tekijät saavat ansaitsemaansa arvostusta. Näin ainakin haluan uskoa.

Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvan nimikkohenkilö Harry (Daniel Raddcliffe) on 11-vuotias hintelä poika, joka joutui orvoksi pienenä poikana ja päätyi epämiellyttävien sukulaistensa hoiviin. Eräänä myrskyisenä yönä hänelle selviää, että hänet on valittu noitien ja velhojen kouluun, Tylypahkaan. Hänen elämänsä muuttuu täysin, kun hän aloittaa velho-opinnot ystäviensä Hermionen (Emma Watson) ja Ronin (Rupert Grint) kanssa sekä pelailee velhoshakkia, harjoittelee huispausta ja tutustuu taikamaailman muihin ihmeellisyyksiin. Täysin harmitonta velhoilu ei kuitenkaan ole, sillä maailman pelottavin ja julmin hahmo, Voldemort, on nousemassa takaisin voimiin. Hänellä ja ruipelolla Harrylla on kiinteä yhteys toisiinsa, sillä nimenomaan Harry on se sankari, joka pienenä poikana aiheutti Voldemortin kukistumisen.

Viisasten kivi on nokkela ja hieno aloitus pitkälle elokuvasarjalle. Pistää ajattelemaan, mihin ylimääräistä leffakäsikirjoitusta tarvittiin, kun juoni seuraa kirjaa lähes pilkulleen. No, ei nyt sentään, mutta lojaalius alkuperäistä kirjaa kohtaan on ihailtavaa. Elokuva ei lähde kikkailemaan omiaan, vaan tyytyy niihin ratkaisuihin, joita Rowling teki kirjan kirjoittamisen aikana. Joitakin kohtauksia on tietenkin lyhennetty tai jätetty väliin, mutta muutoin oma luovuus on pitkälti heitetty syrjään. Suurimmaksi ongelmaksi eivät muodostu näyttelijät, juonen kulku tai ohjaajan valinnat, vaan lukemattomat klaffivirheet, joita viljellään koko elokuvan ajan. Niille antaa toki paljon anteeksi, mutta ne häiritsevät useammilla katsomiskerroilla ja pistävät miettimään, onko katsojakunnaksi valittu pelkästään nuoremmat lapset, jotka eivät välttämättä näe virheitä niin helposti?

Elokuva pitää ottessaan täyden kestonsa ajan ja vasta jälkeenpäin tulee huomattua, että reilu pari tuntia kuluu todella vauhdikkaasti. Kaikkiin kohtauksiin ei ehditä pureutua kovinkaan syvällisesti ja ne töksähtelevät välillä kohtauksesta toiseen, mutta muutoin juoni etenee mukavalla temmolla. Elokuva toimii täydellisesti omana teoksenaan, eikä edellytä kirjoihin tutustumista. Keskeisimmät käsitteet ja hahmot esitellään yksinkertaisesti ja annetaan tilaa seuraaville teoksille, joissa niihin päästään syventymään paremmin. Elokuvassa onkin useita erityispiirteitä, jotka vaativat avaamista, mutta haasteisiin on tartuttu rohkeasti. Chris Columbus tekee varmaa työtä ja saa pidettyä kokonaisuuden hienosti kasassa.

Leffa on tunnettu myös musiikistaan ja efekteistään, mitkä ainakin itseeni tekevät vaikutuksen ja luovat maagisen tunnelman. Myös lavasteet ja muut ulkonaiset asiat ansaitsevat kiitoksen, vaikka silloin tällöin greenscreenin käyttö pistää silmään. Huispausottelussa on ihan syystä käytetty hyödyksi animaatiota, mutta siihen liittyvät kohtaukset saavat ehkä turhankin paljon minuutteja kokonaiskestosta. Kritiikistä huolimatta kirjan taikuuteen liittyvät asiat on tuotu valkokankaalle hienosti, vaikka leffasta selvästi huomaa, että se on tarkoitettu koko perheen seikkailuksi. Synkkyys ja selkeä taistelu hyvän ja pahan välillä tulee esiin vasta myöhemmissä osissa.

Nuoret näyttelijät Raddcliffe, Watson ja Grint, onnistuvat rooleissaan kohtuullisesti, vaikka ovat selkeästi työssään vielä kuitenkin lapsenkengissä - kuten he ovat konkreettisestikin. Parhaiten suoriutuu mielestäni Grint, vaikka kyllä muillakin on hyvää yritystä. Aikuisista näyttelijöistä ylitse muiden nousee erityisesti Kalkarosta esittävä Alan Rickman. Jonkinlaisena johtopäätöksenä voi sanoa, että pienistä tai suurista puutteistaan huolimatta Viisasten kivi on loistava elokuva varsinkin omassa genressään, ja jättää jälkensä elokuvamaailman historiaan. Se on ehdoton hankinta omaan leffahyllyyn sekä hyvä valinta leffasarjamaratonia varten.

5 nopeaa perusteluineen - leffoja genreittäin

1. Komedia: Mies ja alaston ase -trilogia. Tässä genressä vastaus oli helppo, tosin ensin jouduin kovasti pähkäilemään, että mikä noista kolmesta on ylitse muiden. Koska en saanut päätöstä tehtyä, ajattelin heittää ne kaikki sellaisenaan mukaan. Trilogia on ihan mielettömän hauska ja se naurattaa joka kerta, vaikka olen kaikki nähnyt moneen kertaan. Huumori on melkoisen yksinkertaista, mutta se uppoaa ainakin meikäläiseen. Edesmennyt pääosan esittäjä Leslie Nielsen on leffojen sielu, suuri hatunnosto hänelle!

2. Draama: Forrest Gump. Tässä kategoriassa jouduin pitkään miettimään parin vaihtoehdon väliltä, mutta lopulta päädyin Hanksin tähdittämään Forrest Gumpiin. Leffa on erittäin monipuolinen sekoitus draamaa, komediaa, sotaa ja vaikka mitä, sekä huvittavat uudet tulkinnat historian tapahtumille ovat oikeinkin piristäviä. Kun nuorena näin leffan ensimmäisen kerran, en kaikkia asiayhteyksiä edes tajunnut, mutta historiaan tutustuessa niitä alkoi ymmärtää. Leffa on myös älyttömän sympaattinen ja koskettava.

3. Fantasia: Vihreä maili. Kieltämättä ensimmäisenä aloin miettiä jotain "perus" Pottereita ja vastaavia, mutta sitten mieleen nousikin Vihreä maili, joka perustuu Kingin teokseen Kuoleman käytävä. Leffa on mielenkiintoinen kokonaisuus ja kuten edellinenkin, se on jännä sekoitus eri genrejä. Kestostaan huolimatta se jaksaa pitää otteessaan loppuun asti ja luo juuri oikeanlaisen tunnelman. Näyttelijävalinnat ovat onnistuneita ja heidän esittämänsä hahmot kiinnostavia.

4. Kauhu: Orpokoti. Suurin osa kauhuleffoista on raakaa kiduttamista, tappamista ja äkkinäisiä ääniefekteja sekä muita pelotteluun pyrkiviä tehosteita. Itse pidän enemmän leffoista, joissa on pelottelun lisäksi mielenkiintoinen juoni ja nerokkaita käänteitä taikka yllättävä loppuratkaisu. Yksi sellaisista on espanjalainen Orpokoti, joka teki itseeni suuren vaikutuksen - en olisi yhtään osannut odottaa. Leffassa on piinaavan jännittävä tunnelma, vaikka ikärajakin on vain K13, ja juoneen on panostettu mukavasti.

5. Trilleri: Saw. Hyviä trillereitä on vaikka kuinka paljon, mutta kun joku pitää valita, valitsin Sawin. En halunnut laittaa tähän koko sarjaa, sillä olen nähnyt niistä vain viisi ensimmäistä, eivätkä nekään kaikki ole hyviä. Sawissa veri lentää ja ihmiset kärsivät, mutta homman taustalla ei ole vain mässäily, vaan erittäin nerokas juoni. Suuni loksahti auki, kun näin kyseisen teoksen ensimmäisen kerran ja innoissani aloin katsoa myös jatko-osia. On hämmentävää, miten noinkin onnistuneen lopputuloksen saamiseen ei ole mennyt kuin muutama kuvauspäivä.

Facing the Giants

Alkuperäinen nimi: Facing the Giants

Vuosi: 2006

Ohjaaja: Alex Kendrick
Käsikirjoittaja(t): Alex & Stephen Kendrick
Tuottaja(t): Alex & Stephen Kendrick
Kuvaaja: Bob Scott
Leikkaaja: Ryan Hensley, Alex Kendrick
Säveltäjä: Mark Willard
Valmistusmaa(t): USA
Kesto: 111 min
Tuotantoyhtiö: Sherwood Pictures
Kieli: englanti
Genre: draama
Ikäraja: K11
Budjetti: 10 000 dollaria
Nippelitietoa: monet leffan tekijät ovat babtistikirkon jäseniä. Leffan tuotto käytettiin ja käytetään nuorisokeskuksen rakentamiseen USA:ssa.

Näyttelijät:

Alex Kendrick (Grant Taylor)

Shannen Fields (Brooke Taylor)

James Blackwell (Matt Prater)

Bailey Cave (David Childers)

Steve Williams (Larry Childers)

Tracy Goode (Brady Owens)

Jim McBride (Bobby Lee Duke)

Tommy McBride (Jonathan Weston)

Jason McLeod (Brock Kelley)

Chris Willis (J.T. Hawkings Jr.)

Ray Wood (herra Bridges)

Erin Bethea (Alicia Houston)

Oma arvostelu

Alex Kendrick toimii apulaispastorina amerikkalaisesssa babtistikirkossa ja tekee siinä sivussa elokuvahommia ohjaajana, näyttelijänä, tuottajana ja käsikirjoittajana. Vaikka hänen teoksensa eivät ehkä täysin huippuluokkaa olekaan, kun niita vertaa muihin vastaavanlaisiin, on silti ihailtavaa millaisia ajatuksia herättäviä ja täynnä sanomaa olevia elokuvia hän on saanut aikaan. Vuonna 2006 ilmestyi urheiluaiheinen elokuva nimeltä Facing the Giants.

Elokuvan päähenkilö Grant Taylor (Alex Kendrick) on high school - joukkueen valmentaja ja seitsemän tuloksettoman vuoden jälkeen hänet uhataan korvata toisella henkilöllä. Myös hänen henkilökohtaisessa elämässään menee heikosti: auto on hajoamassa, rahaa ei tunnu olevan riittävästi pariskunnan elättämiseksi ja hän on varma olevansa syypää siihen, että hänen vaimonsa ei tule raskaaksi monen vuoden yrittämisestä huolimatta. Hän päättää muuttaa valmennustaktiikkaansa ja neuvoo joukkueen pelaajia tekemään kaiken Jumalan kunniaksi. Tärkeintä on, ettei joukkue luovuta missään vaiheessa ja tiimi saakin niin paljon uutta puhtia, että etenee voitosta voittoon. Taylorin lisäksi elokuvassa kuvataan yksittäisten pelaajien kehitystä sekä henkilökohtaisessa elämässään että pelikentällä.

Heikosti menestyvän joukkueen nousu tähtitiimiksi olisi kliseinen ja kulunut aihe, mikäli se ei olisi selkeästi uskonnollinen elokuva. Se tuo syvyyttä elokuvaan ja tarjoaa runsaasti ajattelemisen aihetta, vaikka joillekin uskonnolliset viittaukset saattavat särähtää korvaan. Elokuva näyttää kuitenkin toivon näkökulman ja kertoo, miten vaikeuksista voi selvitä. Tosin tämä kaiken kääntyminen hyväksi pienintä piirtoa myöten on ehkä hieman liioiteltuakin, vaikkakin melko arvattavaa. Joukkueen kehitystä jaksaa kuitenkin vaivatta katsella koko vajaan parituntisen ajan ja rainaan on saatu mukaan myös huumoria. Kaikki vitsit eivät kolahda, mutta suurin osa kuitenkin. Huumori syntyy erityisesti dialogista valmentaja Taylorin ja joukkueen apulaisvalmentajan välillä.

Kaikkien näyttelijöiden suoritukset eivät ihan vakuuta, mutta on toisaalta hienoa, että rooleissa esiintyy amatöörimaisempiakin henkilöitä. Osa heistä on oikeastikin amerikkalaisen jalkapallon pelaajia, mikä tekee urheilukohtauksista vakuuttavia. Kyseiset kohtaukset on suhteellisen hyvin kuvattu, mikä lisää katsomismukavuutta. Taustalla oleva musiikki on myös kaunista ja hyvin miettittyä. Suurta miinusta elokuvalle tuo useat kliseiset elementit, joita elokuva sortuu käyttämään, esimerkiksi tuulen kääntyminen juuri ratkaisevassa kohdassa, tummaihoinen vitsejä laukova kaveri ja sekoittuneet raskaustestit. Vielä ensimmäisellä kerralla niitä ei juuri edes ajattele, mutta toisella kerralla ne alkavat jo hieman häiritä.

Puutteistaan huolimatta elokuvalle antaa paljon anteeksi, sillä se on teemaltaan tärkeä ja kokonaisuudeltaan kaunis teos. Tekijät ovat selvästi tehneet elokuvan suurella sydämellä ja käyttäneet hyväkseen omia vahvuuksiaan. Mikäli aihe yhtään kiinnostaa, kannattaa elokuva katsoa - edes kokeilun vuoksi. Kaikki eivät välttämättä uskonnollisuudesta innostu, sillä sitä tämä leffa tarjoaa runsaasti, mutta ainakin se antaa hetkeksi aihetta edes pohtia syvällisempiä asioita.