5 nopeaa perusteluineen - pilke silmäkulmassa

Huvittava moka: The Passion of the Christ - ruhjeet kasvoissa

Mielestäni The Passion of the Christ on erittäin vaikuttava elokuva tällaiselle uskonnolliselle ihmiselle ja pidin sitä hienona teoksena kaikin puolin, kunnes lopulta löysin siitä melko räikeän mokan (on niitä useampiakin, mutta nostetaan esille kuitenkin vain yksi) - Jeesuksella on yhdessä kohtauksessa ruhje toisella puolella kasvojaan, mutta kun häntä kuvataan toisesta kuvakulmasta, ruhje vaihtaakin maagisesti puolta. Annan yleensä klaffivirheille anteeksi, mutta tuo kohta elokuvassa oli kyllä melkoisen häiritsevä.

Epäonnistunut pahis: Dark Floors -hirviöt

Pelkästään jo kuullessani kyseisen elokuvan tulosta olin äärimmäisen huvittunut ja kun pääsin kyseisen pätkän viimein näkemään, ennakkoluuloni osoittautuivat oikeiksi. En ole varma pyrkiikö Dark Floors olemaan tosissaan otettava kauhu vai mistä on kyse, mutta elokuva aiheutti oikein hyvät naurut koko rainan ajaksi. Joka kerta, kun joku hirviöistä pomppasi ruutuun, itselleni iski myötähäpeän tunne. Elokuva on juonellisestikin todella kökkö.

Hassu takaa-ajo: Johnny English - Uudestisyntynyt - pyörätuoli-kohtaus

Rowan Atkinson on kovasti ihailemani henkilö ja hänen näyttelijäntaitonsa tekevät vaikutuksen, oli kyseessä mikä elokuva tahansa. Vaikka Uudestisyntynyt-leffa on kakkososa ja tunnetusti siis yleensä heikompi kuin ykkönen, se yllätti kuitenkin positiivisesti ja aiheutti muutamat hyvät naurut, vaikka välillä sorrutaankin hieman liian lapselliseen huumorin. Pakeneminen pyörätuolilla on mielettömän omaperäinen idea ja toimiikin yllättävän hyvin. Se onnistuu parodioimaan toimintaleffoja oikein antautumuksella.

Koominen sivuhahmo: Kaapparin Kekkonen

Kaappari on leffa, joka on yhtä aikaa sekä vakava että koominen. Leffan aihe edustaa vakavaa puolta, mutta kohtauksia höystetään hyvillä lausahduksilla ja juonenkäänteillä. Kekkosen pöllähtäessä ruutuun huumoripuoli voitti draamallisuuden 6-0 ja jätti jälkeensä vain pohdinnan siitä oliko hahmon koomisuus tarkoituksenmukaista vai mistä oli kyse. Mukavat naurut siitä kuitenkin sai ja se jäi elävästi mieleen.

Mauton kohtaus: Morsiusneidot kakka-kohtaus

Morsiusneidot-leffa herättää karkeasti sanottuna kahdenlaisia tunteita: osaa leffa huvittaa kohtauksesta toiseen, kun taas toisten mielestä se on väkisin väännettyä ja tylsää seurattavaa. Itse kuulun valitettavasti jälkimmäiseen porukkaan, sillä leffa ei onnistu komediallisuudessaan ollenkaan. Otsikossa mainittu kakka-kohtaus ei aiheuttanut itsessäni huutonaurua, vaan lähinnä jäin odottamaan, että se päättyy. 

Asuntoloukku

Alkuperäinen nimi: Duplex

Vuosi: 2003
Ohjaaja: Danny DeVito
Käsikirjoittaja: Larry Doyle
Tuottaja(t): Ben Stiller, Drew Barrymore, Bob Weinstein, Larry Doyle, Stuart Cornfeld, Nancy Juvonen
Kuvaaja: Anastas Michos
Leikkaaja: Scott Hill
Säveltäjä: David Newman
Valmistusmaa: USA
Kesto: 89 min
Tuotantoyhtiö: Miramax
Kieli: englanti
Genre: komedia
Ikäraja: K11
Budjetti: 40 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: yksi tuottajista on amerikansuomalainen Juvonen.

Näyttelijät:
Ben Stiller (Alex Rose)
Drew Barrymore (Nancy Kendricks)
Eileen Essell (neiti Connelly)
Harvey Fierstein (Kenneth)
Justin Theroux (poliisi)
James Remar (Chick)
Robert Wisdom (Dan)
Swoosie Kurtz (Jean)
Wallace Shawn (Herman)
Maya Rudolph (Tara)
Amber Valletta (Celine)
Michelle Krusiec (tohtori Kang)
Danny DeVito (kertoja)

Oma arvostelu



Raha on tavikselle aina ongelma tai vähintäänkin jollain tavalla vaikuttamassa, millaista kämppää on mahdollista hankkia. Asuntoloukku-elokuvassa näytetään muutamia esimerkkejä pienestä kaupunkikämpästä aina erämökkiin keskellä Saharaa lyhyen animaation kautta, mikä on ihan hauska ratkaisu. Tarina palautetaan kuvaamaan "oikeaa elämää", jossa päähenkilöt Alex (Ben Stiller) ja Nancy (Drew Barrymode) tekevät asuntokauppoja.

Pariskunta on kuin kuka tahansa muu onnellinen kaksikko, joka haluaa jatkaa yhteistä elämäänsä isommassa asunnossa. He saavat hyvään hintaan kaksikerroksisen talon, vaikkakin yläkerta kuuluu alivuokralaiselle, vanhalle rouva Connellylle (Eileen Essel). Aluksi herttaiselta vaikuttava mummo paljastuu hirviöksi, kun hän ei jätä paria hetkeksikään rauhaan: hän huudattaa televisiota yömyöhään, harjoittelee kirkkokuoron esitystä varten ja pyytää ties minkälaisia palveluksia apteekkikäynnistä maton korjaamiseen. Kirjallisuuden parissa työskentelevät Alex ja Nancy päättävät hankkiutua rouvasta eroon keinolla millä hyvänsä, mutta se onkin haastavampaa kuin uskovat.

Elokuvan idea on onnistunut, koska jo vastakkainasettelu vanhan rouvan ja nuoren pariskunnan välillä on herkullinen. Yleensä anoppi on pahin, mutta nyt ongelmaksi muodostuu yhteinen vihollinen, iäkäs alivuokralainen. Toteutus sen sijaan ei ole niin hyvä kuin olisi toivonut. Tarina kyllä tarjoaa huumoria ja hauskoja kohtauksia hurjalla sykkeellä, mutta kaikki vitsit eivät uppoa. Joissain kohdissa mennään jopa hyvän maun rajan ulkopuolelle ja pahasti - oksentelu ja mummon nautinnollinen kylpyhetki eivät ainakaan omia mieltymyksiäni täyttäneet, päinvastoin. Tilannekomiikka kuitenkin pääasiallisesti toimii ja saa aikaan parhaimmillaan muutaman huvittuneen hymähdyksen.

Usein komedioiden tai romanttisten leffojen kompastuskiveksi muodostuu liiallinen pituus, mutta tässä on täysin päinvastoin. Katsojalle ei anneta ollenkaan hengästystaukoa, vaan mennään nopeasti kohtauksesta toiseen. Ei mene kauakaan, kun päähenkilökaksikko on valmis surmaamaan ilkeän vanhuksen. Raina on tiivistetty alle puoleentoista tuntiin, joten sillä olisi ollut varaa lisätä pituutta edes hieman. Leikkaus on tosin onnistunutta, eikä tarina töksähtele missään kohtaa, vaikka se onkin suhteellisen nopeatempoinen. Idea on yksinkertainen, joten katsojan ei tarvitse keskittyä juoneen juurikaan, vaan itse komediallisiin kohtiin.

Mielenkiintoisimmaksi muodostuu ehkä elokuvan tekijäkaarti. Sen on ohjannut Danny DeVito, jonka aiempiin teoksiin kuuluu muun muassa Kaksi lensi yli käenpesän. Historiaa ajatellen Asuntoloukku on huomattavasti heikompi teos, vaikka huomioisi eri genret. Pääosassa on Stiller, joka omaa huumorin vahvasti ja näyttelee vakuuttavasti. Myös Barrymode on ihan hyvä, mutta kirkkaimmaksi tähdeksi nousee yli kahdeksankymppinen Essel, jonka suoritus on ihailtavaa. Jos elokuva ei muuten kiinnostaisi, viimeiseksi mainitun näyttelijättären ensimmäinen Hollywood-suoritus on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Hän välittää upeasti vanhuksen herttaisen ja samalla pirullisen olemuksen, ja jättää muut näyttelijät osin varjoonsa.

Elokuva on ensimmäisellä katsomiskerralla hyvä, mutta useampia kertoja en välttämättä suosittele. Vitsit tuntuvat sen jälkeen laimeammilta ja ei-nerokas juoni tuntuu typerältä. Yksittäiset kohtaukset ovat ihan hyviä, mutta kokonaisuus ei jätä katsojalle mitään pähkäiltävää. Leffa onkin otettava vastaan harmittomana kohelluksena. Lopusta on mainittava sen verran, että se on sentään ennalta-arvaamaton ja ihan hyvin keksitty.

Evan taivaanlahja

Alkuperäinen nimi: Evan Almighty

Vuosi: 2007
Ohjaaja: Tom Shadyac
Käsikirjoittaja(t): Alec Sokolow, Joel Cohen, Steve Oedekerk
Tuottaja(t): Gary Barber, Roger Birnbaum, Michael Bostick, Neal H. Moritz, Tom Shadyac
Kuvaaja: Ian Baker
Leikkaaja: Scott Hill
Säveltäjä: John Debney
Valmistusmaa: USA
Kesto: 96 min
Tuotantoyhtiö: Universal Studios
Kieli: englanti
Genre: komedia, fantasia
Ikäraja: K7
Budjetti: 175 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: Vuoteen 2007 mennessä Evan taivaanlahja oli kallein komedia, joka on tehty. Leffassa näkyy mainos elokuvasta 40v ja neitsyt, jossa Steve Carell myöskin näyttelee.

Näyttelijät:
Steve Carell (Evan Baxter)
Morgan Freeman (Jumala)
Lauren Graham (Joan Baxter)¨
Johnny Simmons (Dylan Baxter)
Graham Phillips (Jordan Baxter)
Jimmy Bennett (Ryan Baxter)
John Goodman (kongressiedustaja Long)
Wanda Sykes (Rita)
John Michael Higgins (Marty)
Jonah Hill (Eugene)
Molly Shannon (Eve Adams)
Harve Presnell (kongressiedustaja Burrows)

Oma arvostelu



"Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa. Ja näin on sinun se rakennettava: kolmesataa kyynärää olkoon arkin pituus, viisikymmentä kyynärää sen leveys ja kolmenkymmentä kyynärää sen korkeus." (1.Moos. 6:14-15)

Evan taivaanlahja -elokuvan päähenkilö Evan Baxter (Steve Carell) saa Jumalalta tehtäväkseen rakentaa arkin samaan tyyliin kuin aikoinaan Raamatussa. Kyseinen heppu on entinen uutisankkuri, joka pääsee kongressiedustajaksi ja muuttaa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa uudelle asuinalueelle valtavan suureen lukaaliin. Hän erehtyy rukoilemaan Jumalalta apua tuskin itsekään uskomatta siihen ja vastaus tulee hänen silmiensä eteen saman tien. Tavallisista tallaajista arkinrakennuspuuha on tietenkin hullun hommaa, mutta Baxterin on pysyttävä lestissään vastusteluistaan huolimatta.

Elokuva todella yrittää. Tosin siinä onnistumatta. Leffa tarjoilee muka-hauskaa huumoria, mikä ei tuo genreensä mitään uutta - koira hyökkää Baxterin herkälle alueelle, linnut kakkivat hänen päälleen ja hän kaatuilee ja törmäilee milloin mihinkin, kun yrittää väsätä arkkia. Jutut ovat niin kuivia, että näinkin lyhyessä pätkässä elokuvan toivoisi vain päättyvän. Raina tarjoaa jopa symboliikkaa, mikä tosin on niin ilmiselvää, että tyhmempikin sen ymmärtää, esimerkiksi herätyskello osoittaa tietyn kohdan Raamatusta ja Baxtereille saapunut postipaketin lähettäjä on A & O -firmasta. Pyhästä kirjasta lainattu idea on sinänsä ihan käyttökelpoinen, mutta toteutus ei toimi millään muotoa.

Epäonnistuneesta huumorista huolimatta luulisi edes edes draamapuolen toimivan, mutta sekin on melkoinen pettymys, joskaan odotukset eivät kovin korkealla olleet alussakaan. Perheenisällä on muiden mielestä liian vähän aikaa vaimolleen ja lapsilleen, joten tätä epäkohtaa lähdetään käsittelemään leffassa sen alkupuolelta lähtien - tylsähkön saarnaamiseen ja "draamaattisen" perheen poismuuttamisen muodossa. Juonta olisi jaksanut seurata hieman enemmän, jos ei olisi etukäteen arvannut, miten tarina tulee päättymään. Se ei tosin ole leffan syy, että kyseisen genren muut edustajat tuppaavat päättymään suhteellisen onnellisesti.

Ei mitään niin pahaa, etteikö jotain hyvää. Morgan Freeman näyttelee myös tässä itsenäisessä kakkososassa Jumalaa ja hoitaa roolinsa kunnialla, vaikka saakin harmittavan vähän ruutuaikaa. Ei Steve Carrellkaan huono ole, mutta häntä katsellessa herää melkoinen myötähäpeä, kun juoni on niin tönkköä ja ennalta-arvattavaa. Pienenä yksityiskohtana päähenkilön parrankasvu ja muuttuminen "luolamieheksi" on ihan kiva lisä, mistä myös voi antaa pienen plussan. Animaation käyttäminen eläimissä ja arkin seilailussa on toki ymmärrettävää, mutta ei kovinkaan aidon näköistä, vaikka rahaa onkin laitettu menemään paljon - komediaksi nimittäin.

En oikein tiedä, kenelle tai mihin tilanteeseen elokuvaa suosittelisin. Se menee harmittomana viihteenä, joka ensimmäisellä katselukerralla voi tarjota muutamat hymähdykset - ainakin sopivan väsyneessä mielentilassa - mutta sen jälkeen sen voi suosiolla unohtaa. Koska leffassa on uskonnollisia piirteitä ja se on kestoltaan melko tiivis paketti, se on hyvä myös opetustarkoitukseen.