Sotahevonen

Alkuperäinen nimi: War Horse
Vuosi: 2011
Ohjaaja: Steven Spielberg
Käsikirjoittaja(t): Lee Hall, Michael Morpurgo, Rickhard Curtis
Tuottaja(t): Steven Spielberg, Kathleen Kennedy
Leikkaaja: Michael Kahn
Säveltäjä: John Williams
Valmistusmaa: USA
Kesto: 146 min
Tuotantoyhtiö: DreamWorks SKG, Reliance Entertainment
Kieli: englanti
Genre: sota, draama
Ikäraja: K12
Budjetti: 66 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: perustuu Morpurgon romaaniin, sai kuusi Oscar-ehdokkuutta.

Näyttelijät:
Jeremy Irvine (Albert Narracott)
Peter Mullan (Ted Narracott)
Emily Watson (Rose Narracott)
Niels Arestrup (isoisä)
David Thewlis (Lyons)
Tom Hiddleston (kapteeni Nicholls)
Benedict Cumberbatch (majuri Jamie Stewart)
Celine Buckens (Emilie)
Toby Kebbell (Geordie)
Patrick Kennedy (Charlie Waverly)

Oma arvio

Hevoskuiskaaja ja muut polleaiheiset elokuvat saivat haastajakseen vuonna 2011 ilmestyneen Sotahevosen, joka sijoittuu 1910-luvulle - aikaan jolloin taisteltiin ensimmäisessä maailmansodassa. Leffan ohjauksesta vastaa kukapa muukaan kuin yksi menestyneimmistä leffantekijöistä, Steven Spielberg. Elokuva on saanut monenlaista arvostelua osakseen, mutta nappasi kuitenkin hienosti kuusi Oscar-ehdokkuutta ja kaksi Golden Globe -ehdokkuutta. Vaikka palkintoja ei tällä kertaa napsahtanut, on leffa omalla tavallaan ihan onnistunut teos.

Maalaisperheen nuorukainen, Albert (Jeremy Irvine) saa koulutettavakseen Joey-nimisen hevosen ja epäonnistumisista huolimatta onnistuu kasvattamaan siitä kelpo työhevosen. Perheen kotitila joutuu kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin ja hepo joudutaan myymään eteenpäin, mikä tuottaa Albertille ison pettymyksen. Hän on valmis tekemään hevosen eteen mitä vain ja lupaa etsiä sen vielä käsiinsä. Joey päätyy lopulta keskelle maailmansodan taisteluita ja ajautuu monenlaisiin tilanteisiin. Pollen matkan aikana tutustaan erilaisiin ihmiskohtaloihin, jotka jollain tavalla kietoutuvat yhteen.

On myönnettävä, että elokuva ei missään nimessä lukeudu Spielbergin parhaimpiin, mutta siinä on monia elementtejä, jotka tekevät leffasta ihan katsomisen arvoisen. Ihan täysille pisteille asti se ei kuitenkaan yllä, sillä rainasta löytyy hyvien elementtien lisäksi suurta miinusta tuottavia seikkoja. Leffa on visuaalisesti äärettömän upea ja luonnon kauneutta ei voi kuin ihailla. Katsojaa kierrätetään maalaismaisemasta toiseen ja välillä päästään sotatantereelle. Taistelukentän ulkomuoto on hyvin omalaatuinen ja on katsojasta kiinni, tuottaako se myötähäpeää vai innostusta persoonallisuutensa vuoksi. Visuaalisuus tekee elokuvasta todella pehmeän, lähestulkoon romanttisen. Toinen suurta plussaa tuottava elementti on sävellys, josta vastaa Williams. Kuitenkin myös hiljaisuutta on käytetty hienolla tavalla hyväksi, kun yhdessä taistelukohtauksessa ei kuulu pihahdustakaan.

Elokuvan juoni ja sisältö on kuitenkin aivan toinen juttu. Tarina etenee mielekkäällä temmolla, vaikka alku onkin melko kankea ja lähtee varsin hitaasti käyntiin. Muutoin tapahtumia on mielenkiintoista seurata, eikä leffan pituus tuota ongelmia, joten en lähtisi leikkaajalle suosittelemaan rankempaa saksien käyttöä. Itsessään tarina on kuitenkin melkoisen absurdi ja turhankin onnelliset kohtalot ja käänteet vaikuttavat naiiveilta. Tietenkin myös ikäviä asioita tapahtuu ja ihmiset sekä eläimet joutuvat kärsimään, mutta leffan lapsellisuus ja disneymäisyys paistaa turhan hyvin läpi. Vaikka sama teema tuntuu olevan myös sodan kuvaamisessa, tykästyin sen käsittelytapaan - sodassa viattomat saavat kärsiä, mutta toisaalta siellä kohtaavat myös inhimilliset ja pelokkaat nuorukaiset, kuten leffassa esiintynyt britti ja saku. Sotaleffana Sotahevonen ei kuitenkaan ole kummoinen, vaan se pelaa varmemmin draamana.

Vaikka leffan nimestä on jo pääteltävissä, että eläin on tärkeässä asemassa, hahmoihin olisi ollut aihetta paneutua enemmän. Ne tuntuvat jäävän turhan pintapuolisiksi, eikä kenestäkään saa oikein kunnolla otetta. Ihmisten kohtalot ovat kyllä koskettavia, mutta ne ovat hyvin irrallisia, vaikka toisaalta hevosen kohtaamat tilanteet kietoutuvat jollakin tavalla yhteen. Erityisesti päähenkilöpojan yltiöpäinen rakkaus hevostaan kohtaan tuntuu lähestulkoon sairaalloiselta - toisten mielestä hellyyttävän suloiselta. Koska hahmot jäävät osin vieraiksi, myöskään näyttelijät eivät nouse erityisemmin esille. Heistä ei ole juurikaan muuta sanottavaa kuin että eivät he ainakaan leffan tunnelmaa pilaa. Myös Spielbergin ohjaus on perusvarmaa työskentelyä, joten ei leffaa täysin huonoksikaan voi haukkua.

Leffojen vaikutus yhteiskuntaan

Turinoin seuraavaksi aiheesta, josta en oikeastaan juurikaan tiedä. Aihe on kuitenkin kiinnostava, sillä pidän historiasta, kulttuurista ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Elokuvat eivät ole pelkästään viihdettä, vaan ne vaikuttavat ihmisiin ja pitkällä aikavälillä myös asioihin suhtautumiseen. Toki moni elokuva on tehty pelkästään rahastusmielessä tai niiden tarkoituksena on tarjota katsojalle mukavaa vapaa-ajan tekemistä. Joskus onkin mukavaa ottaa vähän paussia maailmanmenosta, ottaa rento asento sohvalla ja keskittyä liikkuvaan kuvaan tunnin tai parin ajaksi.

Pelkät komediat tai romanttiset leffat eivät kuitenkaan riitä tyydyttämään leffaharrastustani, vaan kaipaan myös elokuvia, jotka ovat kantaaottavia. Erityisesti pidän tositapahtumiin perustuvista leffoista, jotka käsittelevät historian tapahtumia tai kuvaavat nykyajan ongelmia. Käytän elokuvia jonkin verran opetustarkoituksessa, sillä opiskelen alaa, jossa saan toimia lasten ja nuorten kanssa. Leffat toimivat hyvinä keskustelunavaajina ja niiden kautta voi käsitellä monia vaikeitakin asioita. Lempielokuvani ovat puhuttelevia, vaikuttavia, asiallisia (ellei kyseessä ole nimenomaan komedia/parodia) ja liikuttavia. Näin ollen ne vaikuttavatkin yhteiskuntaan - näin ainakin haluan uskotella itselleni.

Moni leffaohjaaja ja -käsikirjoittaja onkin muuttanut ympäröivää maailmaa tai ainakin tuonut esiin oman mielipiteensä. Näin toimi ainakin Charlie Chaplin, joka lopulta joutui lähtemään rapakon taakse karkuun. Hänen Diktaattori-leffansa on varsin mainio - on hämmentävää, miten rohkeasti hän uskaltaa ottaa asioihin kantaa noinkin vaikeassa tilanteessa. Toisena esimerkkinä voisin mainita vaikkapa suomalaisista elokuvista Tummien perhosten kodin, Kielletyn hedelmän tai Tumman veden päällä. Ne kaikki käsittelevät vaikeita asioita ja herättivät keskustelua ihmisten parissa. On hyvä nostaa esiin asioita, jotka muutoin olisivat tabuja.

Kun sanat eivät riitä tai on vaikea kuvailla jotain historiallista tapahtumaa, sitä on helpompi käsitellä leffan (tai kirjan) kautta. Koen vaikuttavien leffojen katselun hyvänä harrastuksena, sillä niiden kautta myös oma tietämys lisääntyy. Toki on oltava kartalla siitä, kuinka paljon "tositapahtumiin perustuvat" elokuvat todellisuudessa ovat sitä. Taiteilijan vapaus on varsin laaja käsite ja onkin hyvä tuntea faktan ja fiktion erot. On myös paljon sellaisia leffoja, joiden sanomaa en allekirjoita ollenkaan. Jotkut taas ovat niin hävettävän huonoja, ettei niitä viitsi erityisemmin suositella, vaikka teema olisikin mielenkiintoinen.