5 nopeaa perusteluineen - henkilöitä

Varsinkin ekaan, tokaan ja neljänteen minulla löytyisi useita vastauksia, mutta päätin tällä kertaa rajata vastaukset tasan yhteen.

1. Miesnäyttelijä: Tom Hanks. Kahdenlaisia mielipiteitä herättävä Tom Hanks on joko pökkelö ja väsähtänyt näyttelijätähti tai sitten lahjakas ja monipuolinen osaaja. Kallistun mielipiteessäni ehdottomasti jälkimmäiseen, sillä Hanks on vakuuttava ja monipuolinen näyttelijä, joka on Oscarinsa ja muut pystinsä ansainnut. Hänen parhaimpiin töihinsä lukeutuu omasta mielestäni Forrest Gump ja Terminaali, joissa maneerit, aksentti ja muut yksityiskohdat on otettu loistavasti haltuun sekä esimerkiksi Vihreä maili. Osa herran leffoista on kuitenkin sellaista perusvarmaa työtä, jotka eivät sinänsä erotu mestarisuorituksina.

2. Naisnäyttelijä: Jennifer Aniston. Jo tässä vaiheessa on myönnettävä, että valtaosa suosikkinäyttelijöistäni on miehiä, joten naisnäyttelijää sai hieman hakemalla hakea. Jennifer Aniston on vanhoista Frendit-tähdistä oikeastaan ainoa, joka menestyksekkäästi ponnisti leffapuolelle. Hän on tehnyt useita rooleja komedialeffoissa, jotka elokuvina eivät välttämättä aina ole sitä parhautta, mutta Anistonin suoritukset ovat vakuuttavia ja varmoja. Myös hän on lahjakas näyttelijä, jonka suorituksista voi olla ylpeä. Hänen parhaimpiin töihinsä kuuluvat muun muassa The Break-up ja Polly tuli kuvioihin.

3. Leffahahmo: Mr. Bean. Aluksi mietin, että mihin hahmoon itseni yleensä samaistun, mutta kun sellaista ei tullut mieleen, päätin siirtyä komediapuolelle ja pohtia, kuka on paras viihdyttäjä. Päädyin äärimmäisen nopeasti Mr. Beaniin, joka naurattaa sekä sarjassa että elokuvissa. Hän pääsee oikeuksiinsa ehkä enemmän televisiosarjassa, mutta ei ole huono leffoissakaan. Bean on mielettömän hauska, sympaattinen, keljuileva ja itserakaskin tyyppi, jonka ilmeet ja eleet saavat hymyn huulille. Hahmon esittäjä Rowan Atkinson on yksi esikuvani brittikomedian maailmasta.

4. Ohjaaja: Steven Spielberg. Hän on ohjaaja, jonka elokuvia olen nähnyt eniten, vaikkei se ole todellakaan se syy, miksi hän listalle päätyi. Hänen ohjauksensa ovat lähes poikkeuksetta mestariteoksia ja kuuluvat useimmiten lempileffojeni listalle. Tarkemmin määriteltynä ne ovat tarkkoja, ammattimaisia ja käsikirjoitukseltaan, ohjaukseltaan ja näyttelytyöltään tasapainossa ja yksityiskohtaisesti mietittyjä. Parhaita Spielbergin teoksia ovat Forrest Gump, Schindlerin lista, Terminaali ja Indiana Jonesit, muita teoksia vähättelemättä.

5. Säveltäjä: Hans Zimmer. Useimmiten leffojen musiikille ei juurikaan tule kiinnitettyä huomiota, elleivät ne ole erityisen hyviä tai muuten huomiota herättäviä. Lempisäveltäjäkseni nousee ehdottomasti Hans Zimmer, jonka persoonallista ja kaikkensa antavaa työotetta arvostan. Hänellä on hyvin omalaatuinen tyyli, jonka jopa tällainen tavallinen pulliainen osaa tunnistaa. On hienoa, miten hän kokeilee uusia juttuja ja tekee sellaisia ratkaisuja, mitä kaikki eivät välttämättä saa edes päähänsä. Hänen parhaimpia töitään ovat muun muassa Da Vinci -koodi, Leijonakuningas, Pirates of the Caribbean-leffat sekä Sherlock Holmesit.

Marley & Me

Alkuperäinen nimi: Marley & me

Vuosi: 2008

Ohjaaja: David Frankel

Käsikirjoittaja(t): Don Roos, Scott Frank, John Grogan

Tuottaja(t): Gil Netter, Karen Rosenfelt

Kuvaaja: Florian Ballhaus

Leikkaaja: Mark Livolsi

Säveltäjä: Theodore Shapiro

Valmistusmaa: USA

Kesto: 115 min

Tuotantoyhtiö: 20th Century Fox

Kieli: englanti

Genre: komedia, draama

Ikäraja: S

Budjetti: 60 miljoonaa dollaria

Nippelitietoa: perustuu John Groganin omaelämäkerralliseen kirjaan, leffa sisältää paljon virheitä, esimerkiksi taustalla vilahtelee autoja, jota ei vielä pitäisi aikaansa nähden olla olemassakaan.

Näyttelijät:

Owen Wilson (John Grogan)

Jennifer Aniston (Jenny Grogan)

Eric Dane (Sebastian Tunney)

Alan Arkin (Arnie Klein)

Haley Hudson (Debbie)

Haley Bennett (Lisa)

Kathleen Turner (neiti Kornblut)

Nathan Gamble (10v Patrick Grogan)

Bryce Robinson (7v Patrick Grogan)

Dylan Henry (3v Patrick Grogan)

Finley Jacobsen (8v Conor Grogan)

Ben Hyland (5v Conor Grogan)

Lucy Merriam (Colleen Grogan)

Oma arvostelu:

Koirat ovat kivoja otuksia, eikö? Niiden kanssa on mukava kuljeksia pitkin merenrantaa tai istua illan pimetessä takkatulen ääressä. Luonnollisesti ne tekevät kaiken, mitä omistaja toivoo: pysyvät kiltisti paikoillaan tarvittaessa, jättävät huonekalut ja kaikki pureskeluun soveltuvat materiaalit rauhaan sekä tottelevat käskyjä tilanteessa kuin tilanteessa. Tai sitten ei. Sympaattinen labradorinnoutaja Marley ehtii tekemään kaikki klassiset temput, mitä ajatella voi, omassa nimikkoelokuvassaan Marley & me (2008).

David Frankelin ohjaama draamakomedia kertoo toimittajapariskunnasta, joka aloittelee yhteistä perhe-elämäänsä. Yhteinen koti on hankittu, oman alan työpaikat löytyneet ja enää puuttuukin seuraava askel -yhteinen lapsi. John (Owen Wilson) ei kuitenkaan heti lämpene ajatukselle, vaan päättääkin ystävänsä kehotuksesta hankkia vaimolleen Jennylle (Jennifer Aniston) korvikkeeksi koiranpennun. Helpoksi luultu ratkaisu osoittautuukin aivan muuksi, kun vallaton karvaturri säheltää menemään. Juoni etenee sopivan vauhdikkaasti kuvaten perheen arkea ja kuukausien ja vuosien vieriessä myös John huomaa haluavansa perheenlisäystä.

Elokuvan alkupuoli on kepeää huumoria, joka muodostuu lähinnä Marleyn tempauksista. Koiran seikkailut tottelevaisuuskoulutuksessa tai kiipeäminen ulos liikkuvasta autosta ovat ihan mukavia yksityiskohtia, jotka nostavat hymyn huulille, mutta enemmänkin juttuja huumoriosastolle olisi toivonut. Elokuvan komiikka jää siis vähäiseksi, mikä nostaa teoksen draama-arvoa. Se kertoo sympaattisen tarinan etenkin päähenkilö Johnin kasvusta tuoreesta aviopuolisosta perheenisäksi. Elokuva on lämminhenkinen koko perheen draama, joka on parhaimmillaan sovellettavissa myös tosielämään. Rajuja juonenkäänteitä ei ole odotettavissa, mutta tarinan ydin onkin juuri tavallisen arjen kuvauksessa. Hieman venytetty loppu on tunteita herättävä ja surullisen kaunis kuvaus elämän kiertokulusta, joka jää varmasti jokaiselle katsojalle parhaiten mieleen.

Owen Wilson on yllättävä valinta näinkin draamalliseen elokuvaan, sillä tämä kasvo on tunnettu enemmän niin sanotuista kohelluselokuvista, kuten Kuokkavieraat tai Starsky & Hutch. Wilson räpeltää roolinsa kuitenkin kohtuuhyvin läpi , ja osoittaa ainakin osassa kohtauksissa pystyvänsä myös näihin vähän vakavampiin rooleihin. Jennifer Aniston sen sijaan on oiva valinta naispäähenkilöksi, vaikka hänen hahmonsa jääkin vähän kaukaisemmaksi. Kemia Wilsonin ja Anistonin välillä on suhteellisen hyvä ja dialogi pääosin toimivaa koko elokuvan ajan. Luonnollisesti perheen lemmikki saa paljon ruutuaikaa, mikä innostaa varmasti koiraihmisiä ja miksei muitakin.

Jos jotain miinusta täytyisi antaa, se liittyy lähinnä juonellisiin kohtiin. Esimerkiksi Johnin suhde läheiseen ystäväänsä jää heidän viimeisessä kohtauksessaan hieman kysymysmerkiksi, mutta toisaalta se on helposti katsojan itse pääteltävissä. Elokuva rullaa monen vuoden läpi ja puolivälissä ei enää ehdi kauaa olemaan kiinni ajassa. Tästä seuraa se, että päähenkilöiden tekemien päätösten motiiveihin ei pureuduta sen syvällisemmin. Koska näyttelijät ja ohjaaja osaavat kuitenkin hommansa ja mielenkiinto säilyy koko ajan, lähes olemattomat puutteet eivät kuitenkaan häiritse.

Marley & Me on kokonaisuudessaan positiivinen yllättäjä, joka erottuu jenkkidraamojen massasta realistisuudellaan ja arkisella kuvauksellaan. Se jättää surullisesta lopustaan huolimatta jälkeensä hyvän mielen ja ajatuksia siitä, mitä arkinen, todellinen onni on. Elokuva perustuukin tositarinaan, joka on siirretty onnistuneesti romaanista valkokankaalle.

Päiväni murmelina

Alkuperäinen nimi: Groundhog Day

Vuosi: 1993
Ohjaaja: Harold Ramis
Käsikirjoittaja: Danny Rubin, Harold Ramis
Tuottaja(t): Trevor Albert, Harold Ramis
Kuvaaja: John Bailey
Leikkaaja: Pembroke J. Herring
Säveltäjä: George Fenton
Valmistusmaa: USA

Kesto: 101 min
Tuotantoyhtiö: Columbia Pictures
Kieli: englanti
Genre: komedia
Ikäraja: 11
Budjetti: 14,6 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: lisättiin vuonna 2006 Kansalliseen elokuvaluetteloon (National Film Registry), ja elokuvasta on tullut suosittu jopa buddhalaisten keskuudessa. Alkuperäinen nimi on suomeksi Murmelinpäivä, joka USA:ssa ja Kanadassa vietettävä juhlapäivä.

Näyttelijät 
Bill Murray (Phil Connors)

Andie MacDowell (Rita)
Chris Elliot (Larry)
Stephen Tobolowsky (Ned Ryerson)
Brian Doyle-Murray (Buster Green)
Angela Paton (rouva Lanchester)
Rick Ducommun (Gus)
Rick Overton (Ralph)
Robin Duke (Doris, tarjoilija)

Oma arvostelu:




Vaikka ihmiset välillä haluaisivat uskotella toisin, osa heidän elämästään menee väkisinkin miettiessä sitä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Moni saattaa toivoa, että saisi elää tietyn ajanjakson tai edes yhden päivän uudelleen. Näin käy Päivä murmelina -leffan päähenkilölle Phil Connorsille (Bill Murray), joka aamu toisensa jälkeen herää samaan päivään. Sonnyn & Cherin kappale "I Got You Babe" saa kokonaan uuden merkityksen, kun kun kyseinen kipale soi Philin radioherätyksenä lukemattomia kertoja.

Phil on itsekeskeinen ja muista piittamaton meteorologi, joka saa työtehtäväkseen lähteä tuottajan (Andie McDowell) ja kameramiehen (Chris Elliot) kanssa Punxsutawneyn pikkukaupunkiin, jossa vietetään murmelinpäivää. Kyseinen otus ennustaa uskomusten mukaan talven pituuden, mutta sepä ei voisi Philiä vähempää kiinnostaa. Vielä ikävämmäksi tilanne muuttuu, kun lumimyrsky estää heidän pääsynsä takaisin kotiin ja niin absurdilta kuin se kuulostaakin, seuraavana aamuna Phil huomaa heränneensä samaan päivään. Ja taas. Ja taas. Ja taas... Syytä tälle oudolla tapahtumalle ei missään vaiheessa kerrota, mutta elokuvan idea piileekin jossain aivan muussa.

Elokuva on sarkastisen huumorin ystävälle pieni lottovoitto. Phil Connors on henkilöhahmona mahdottoman mielenkiintoinen henkilö - tarinan aikana hän muuttuu ääliömäisestä idiootista myös toisia ajattelevaksi tyypiksi. Leffa viljelee yhtä aikaa nauruhermoja kutkuttavia letkauksia mutta kertoo samalla kasvutarinan miehestä, joka pakotetaan ajattelemaan omaa elämäänsä myös muiden kannalta käsin. Päähenkilön rooli on kuin tehty Bill Murraylle, sillä hän onnistuu roolissaan lähes täydellisesti. Myös sivuhahmot ovat mielenkiintoisia, vaikkakin ne jäävät täysin Philin varjoon. Kyseisten hahmojen avulla rakentuu kuitenkin hauskoja kohtaamisia, joita ilman elokuva olisi huomattavasti tapahtumaköyhempi.

Äkkiseltään luulisi, että saman päivän kelaaminen on loppua kohden puuduttavaa katseltavaa, mutta asia on täysin päinvastoin. Idea on nerokas ja erottuu selkeästi etenkin nykyisten kliseisten ja itseään toistavien romanttisten komedioiden merestä. Valitettavasti elokuvan viimeinen puolituntinen sortuu liialliseen siirappisuuteen, mutta annettakoon se anteeksi kyseisen genren ollessa kuitenkin kyseessä. Uskaltaisin jopa väittää, että tämä elokuva on yksi parhaista 90-luvun komedioista. Ohjaaja Harold Ramis tekee hyvää ja varmaa työtä, sillä leffan kaikki yksityiskohdatkin ovat sopusoinnussa.

Elokuva ei saarnaa tai tuomitse, mutta sen kautta välittyy silti selkästi - humoristisin keinoin tosin - leffan syvin sanoma. On tärkeää elää hetkessä, tehdä oikeilta tuntuvia valintoja ja ajatella oman itsensä lisäksi myös ympärillä olevia ihmisiä. Leffan loppu on valitettavasti ennalta-arvattava ja sen muutoin niin nerokas juoni tekee siitä jopa pienoisen pettymyksen. Kaikesta huolimatta se jättää positiivisen mielen, jonka vuoksi myös toinen tai kolmas katselukerta tulevaisuudessa ei tunnu mahdottomalta ajatukselta.

Da Vinci -koodi

Alkuperäinen nimi: The Da Vinci Code

Vuosi: 2006

Ohjaaja: Ron Howard

Käsikirjoittaja: Akiva Goldsman

Tuottaja(t): Brian Grazer, Ron Howard, John Calley

Kuvaaja: Salvatore Totino

Leikkaaja(t): Daniel P. Hanley, Mike Hill
Säveltäjä: Hans Zimmer

Valmistusmaa: USA

Kesto: 149 min

Tuotantoyhtiö: Columbia Pictures

Kieli: englanti, ranska
Genre: draama, seikkailu, trilleri
Ikäraja: 12
Budjetti: 125 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: vuoden 2006 toiseksi katsotuin elokuva, Golden Globe -ehdokkuus parhaasta musiikista, perustuu Dan Brownin samannimiseen teokseen

Näyttelijät:

Tom Hanks (Robert Langdon)

Audrey Tautou (Sophie Neveu)

Ian McKellen (Sir Leigh Teabing)

Alfred Molina (Piispa Aringarosa)

Jean Reno (Bezu Fache)

Jean-Pierre Marielle (Jacques Sauniere)

Paul Bettany (Silas)

Oma arvostelu:

Suuren huomion saanut Da Vinci -koodi pohjautuu Dan Brownin kirjoittamaan kirjaan, joka päätyi vuonna 2003 maailman eniten myydyimmäksi teokseksi. Onkin ihan positiivista, että elokuva herätti kiinnostusta, sillä oikeuksien ostaminen Brownilta maksoi kuutisen miljoonaa dollaria. Palaute ei tosin ollut pelkästään kiitettävää, sillä esimerkiksi katolinen kirkko oli innokkaasti boikotoimassa kyseistä rainaa. Se ei toisaalta ei ole täysin ihmekään, sillä Da Vinci -koodi tarjoilee uudenlaisia teorioita, joiden mukaan esimerkiksi Jeesuksella on jälkeläisiä.

Tarina alkaa Louvressa, taidemuseossa, jossa murhataan salaisen järjestön arvostettu jäsen, Jacques Sauniére. Tapausta tutkimaan kutsutaan professori Robert Langdon (Tom Hanks), joka on amerikkalainen symboliasiantuntija, sekä ranskalainen kryptologi ja vainajan lapsenlapsi Sophie Neveu (Audrey Tautou). Kuolinpaikalla on monimutkainen viesti, jonkavain he voivat ratkaista. Tutkinta kääntyy kuitenkin aivan päälaelleen, kun Langdonille selviää, että häntä pidetäänkin syyllisenä. Tämän seurauksena he lähtevät hurjalle pakomatkalle ja yrittävät samalla ratkoa koodia, joka kertoo synkän salaisuuden kristinuskosta. Tapaukseen sekoittuu valtava määrä sivuhenkilöitä, jotka jollain tavalla liittyvät kyseiseen salaisuuteen.

Tässä vaiheessa on tunnustettava, että en ole lukenut Brownin menestysteosta ja ehkä nimenomaan sen ansiosta pidin elokuvakokemuksesta. Da Vinci -koodi on suhteellisen raskas paketti, jossa on kestoa parin ja puolen tunnin verran. Toiminta ja hitaammat osat, kuten henkilöiden välinen dialogi sekä historian avaaminen, vaihtelevat sopivassa suhteessa ja rytmittävät muutoin pitkältä tuntuvaa elokuvaa. Vaikka raina ei sinänsä pitkästytä, leikkaaja olisi voinut käsitellä sitä hieman rajummalla kädellä. Loppupuolella tuntuu useamman kerran siltä, että nyt ollaan jo ihan tarinan lopussa, mutta se on harhaa - tarina vain jatkuu ja jatkuu. On ehkä ristiriitaista sanoa, että leffa pitää katsojan otteessaan kuitenkin koko ajan ja huolehtii tarinan viemisestä eteenpäin. Vaikka asiaa tulee paljon, se ei jää paikalleen jurraamaan.

Tarina on itsessään melko absurdi ja kaukaa haettu, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö se olisi mielenkiintoinen. Historiantuntemus ei ole välttämätöntä, mutta siitä ei ole haittaakaan. Fakta ja fiktio tosin menee pahasti sekaisin, joten se on hyvä muistaa leffaa katsellessa - se nyt tosin on varmasti itsestäänselvyys. Reilu puolet elokuvasta on kuvaltaan melko tummaa ja synkkää, mikä tekee katselusta raskaampaa - useat nimet, vuosiluvut ja muut yksityiskohdat muistuttavat katsojaa olemaan skarppina koko ajan. Teos on mielenkiintoisella tavalla kuvattu, sillä kamera kiertää usein tärkeissä tavaroissa ja paikoissa ennen kuin siirtyy henkilöihin, mikä sopii tälle elokuvalle mainiosti.

Näyttelijät suorittavat roolinsa hyvin ja eri hahmot ovat mielenkiintoisia, erityisesti sivuhenkilöistä mainitakseni itseään Kristuksen tähden kurittava Silas (Paul Bettany). Kahden päähenkilön välistä suhdetta ei kuvata riittävän syvällisesti kuin vasta rainan loppupuolella, vaan huomio on ennemmin tapahtumissa ja historiallisissa yksityiskohdissa. Vaikka elokuvaa tähdittää Tom Hanks ja Audrey Tautou, sen pääosassa on ennemminkin kaunis ja mahtipontinen musiikki, joka vastaa suuresti tunnelmasta. Hanks ei ole huono, mutta ei kyllä vahvimmillaankaan. Leikkauksessa ja käsikirjoituksessa ei ole juurikaan moitittavaa, paitsi jo mainittu kesto.

Kuka mitä miksi?

Tervehdys ihmiset! En tosin tiedä, eksyykö kukaan tänne, mutta kirjoitan lähinnä omaksi ilokseni. Kuten blogin otsikosta voi päätellä, kirjoittelen leffoihin liittyviä juttuja, lähinnä arvosteluja ja muita harrastukseen liittyviä juttuja. En ole mitenkään ammattilainen leffojen kriittisessä arvioimisessa ja nähtyjä leffoja on varmaan vain alle 600, mutta jälleen kerran tärkeintä on oma innostus ja sen esillä pitäminen.Toinen kiinnostuksen kohteeni on kirjoittaminen, joten sitäkin pääsen harjoittamaan blogin avulla.

Tuossa jo tulikin muutama syy, miksi tämän blogin perustin. En halua kerätä tänne miljoonaa lukijaa, vaan mieluummin kehittää omia kykyjäni. Monet voivat olla aivan eri mieltä omista mielipiteistäni, mutta niin kuuluukin olla. Mielipiteiden lisäksi joku ehkä voi löytää leffoista uutta tietoa, vaikkakin netissä on olemassa paljon parempia sivustoja. Jos joku löytää tiensä tänne, on toki oikein mukavaa saada myös kommentteja, mieluusti rakentavia.

Mutta kuka meitsi oikein sitten on? Olen parikymppinen naispuolinen opiskelija, joka asustelee yksinään nimeltä mainitsemattomalla paikkakunnalla. Elän, koen, olen, harrastan ja tutkin ympäristöä joko tapaamalla ihmisiä, lukemalla, leffoja katsomalla., valokuvaamalla ja matkustamalla resurssien mukaan. Tämä blogi on vielä kokeiluasteella, mutta pyrin lisäilemään tekstejä noin kerran viikossa. Minut voi löytää Leffatykistä nimimerkillä Chinook, jossa on myös kirjoittelemiani arvosteluja. Niitä samoja tulen lisäilemään myös tänne.

Syksyisin terveisin Writer