Uneton Seattlessa

Alkuperäinen nimi: Sleepless in Seattle

Vuosi: 1993

Ohjaaja: Nora Ephron
Käsikirjoittaja(t): Jeff Arch, Nora Ephron
Tuottaja: Jane Bartelme
Kuvaaja: Sven Nykvist
Leikkaaja: Robert M. Reitano
Säveltäjä: Marc Shaiman
Valmistusmaa(t): USA
Kesto: 105 min
Tuotantoyhtiö(t): TriStar Pictures
Kieli: englanti
Genre: komedia, draama, romantiikka
Ikäraja: S
Budjetti: 21 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: Annien roolia tarjottiin alunperin Julia Robertsille, elokuva on ensimmäinen kolmesta leffasta, jotka Hanks ja Ryan tekivät yhdessä.

Näyttelijät:

Tom Hanks (Sam Baldwin)

Meg Ryan (Annie Reed)

Ross Malinger (Jonah Baldwin)

Bill Pullman (Walter)

Rosie O'Donnell (Becky)

Gaby Hoffman (Jessica)

Victor Garber (Greg)

Rita Wilson (Suzy)

Barbara Garrick (Victoria)

Carey Lowell (Maggie Abbott Baldwin)

David Hyde Pierce (Dennis Reed)

Dana Ivey (Claire Bennett)

Rob Reiner (Jay)

Oma arvio

Vuonna 1993 ilmestynyt romanttinen komedia Uneton Seattlessa kunnioittaa Hollywoodin vanhoja klassikoita, muun muassa 50-luvun Unohtamatonta rakkaustarinaa viittamalla kyseiseen pätkään usean kerran. Katsomiskokemusta selkeästi helpottaisi, jos olisi nähnyt tuon elokuvan entuudestaan - itselleni kyseinen tieto paljastui vasta jälkeenpäin. Yhdysvaltain elokuva-akatemia otti pläjäyksen vastaan hyvinkin suotuisasti, koska sille annettiin kaksi Oscar-ehdokkuutta: parhaasta kappaleesta ja parhaasta käsikirjoituksesta.

Sam Baldwin (Tom Hanks) menettää vaimonsa ja muuttaa poikansa Johanin (Ross Malinger) kanssa Seattleen ajatellen muutoksen olevan ratkaisu hänen hankalalle elämäntilanteelleen. Johan kyllästyy isänsä synkistelyyn ja soittaa radiokanavan psykologiohjelmaan, jonka kautta Sam pääsee ratkomaan ongelmiaan. Kaukana toisaalla Annie Reed (Meg Ryan) on yksi tuhansista naisista, joka kyseistä kanavaa sattuu kuuntelemaan ja ihastuu päätäpahkaa leskimieheen. Hän selvittää miehen taustoja, lähettää hänelle kirjeen ja on valmis kohtaamaan hänet jopa henkilökohtaisesti. Sam ei ole asiasta yhtä innoissaan, mutta Johan on toista mieltä.

Oscarien, hyvien näyttelijöiden ja yleisesti kuullun palautteen perusteella ajattelin leffan olevan hyvä, mutta sain pettyä melko karvaasti. Juoni on tavallaan melko kaukaa haettu - nainen kuulee miehen äänen radiossa ja on oitis valmis luopumaan vanhasta elämästään. Mitään yllättävää leffa ei anna, vaan onnellinen loppu on aavistettavissa heti alkuminuuteilla. Mitä muuta voisi odottaakaan, kun kaikki "paha" eli päähenkilön jääminen leskeksi on jo tapahtunut. Toisaalta kyseisestä teemasta olisi saanut irti paljon enemmän, sillä aihe saattaa olla monelle ajankohtainen ja kipeäkin asia. Juoni keskittyy kuitenkin enemmän uuden rakkauden löytämiseen. Lisäksi siinä kuvataan pojan ja isän suhdetta, missä ei oikeastaan ole moittimisen varaa.

On silti turha kiistää, etteikö elokuva olisi koskettava ja lämminhenkinen - ainakin jos on romantiikasta pitävä henkilö. Tästä huolimatta ainoastaan leffan päähenkilö on uneton, sillä katsojaa pitkästytetään oikein urakalla. Huikeita juonenkäänteitä on siis turha odottaa. Elokuva on uskollinen omalle genrelleen ja sisältää paljon kliseisiä elementtejä, mitkä on tarkoituksella sijoitettu juoneen. Käsikirjoitus on sinänsä ihan tehty ja kestokin on ihan paikallaan, jos on valmis hyväksymään elokuvan perinteikkyyden.

Leikkauksessa on kuitenkin jonkin verran parantamisen varaa, sillä jotkut kohtaukset tuntuvat jotenkin töksähtelevän. Se vaikuttaa negatiivisesti katselukokemukseen, mutta ei sellaisenaan pilaa kokonaisuutta täysin. Näyttelypuolessa onnistutaan ihan hyvin - Hanks ja Ryan suoriutuvat rooleistaan suosiolla, mutta kummankaan veto ei ole mitään ylistämisen arvoista. Mielenkiintoista sinänsä, sillä Hanks tähditti vain vuosi tämän elokuvan jälkeen Forrest Gumpia, josta taasen sateili palkintoja.

Vaikka leffa jääkin vähän laimeaksi, on se hyvä edes yleissivistyksen vuoksi katsoa, vaikka ei lukeudukaan klassikoksi. Se jättää jälkeensä positiivisen mielen ja välittää hienosti vanhemman ajan tunnelmaa, vaikka filmauksesta ei olekaan kuin parikymmentä vuotta aikaa. Romanttiseksi komediaksi se ei sorru liialliseen siirappisuuteen, jos loppupuolta ei lasketa lukuun. Yksi kysymys jäi vain vaivaamaan, mihin se komediallinen osuus jäi