Sekä kirja että leffa ovat omia teoksiaan ja aina pitää ottaa huomioon tekijän oma näkemys ja ote työhönsä. Kirjailija keskittyy usein enemmän mielikuvitukseen, tarkkoihin hahmoihin ja paikkojen kuvaukseen, kun taas leffapuolella tärkeää on näyttävyys, tehosteet ja kaikki se, mitä silmillä ja korvilla voi havaita. Yhteiseen alueeseen sisältyy muun muassa tunnelma ja sanoma sekä dialogi, tosin nämäkin seikat tulevat eri tavalla esiin riippuen onko kyseessä kirja vai elokuva.
On välillä huvittavaa verrata, kuinka uskollinen ohjaaja on kirjailijan tuotokselle. Esimerkiksi ensimmäinen Harry Potter seuraa erittäin tarkasti kirjaa järjestystä, lausahduksia ja tapahtumapaikkoja myöten, mutta ohjaajan vaihtuessa ja suosion kasvaessa vapauksia uskallettiin ottaa enemmän ja viimeisimmät rainat ovat jo ihan omia teoksiaan. Tosin valitettavasti en osaa arvostaa niitä riittävän paljon, vaikka ne ovatkin mielestäni hyviä leffoja, sillä vertaan niitä kirjoihin.
Kuten alussa sanoin, (liiallinen) vertailu on harvoin hyvä juttu, mutta en aina osaa sitä käytännössä toteuttaa. Jos pidän jostakin kirjasta erittäin paljon, tuntuu ikävältä, jos leffaversio ei olekaan niin hyvä kuin odottaa. Typerintä on laittaa huomio yksityiskohtiin, joita elokuvasta on poistettu tai lyhennetty, sillä on naiivia edes kuvitella, että kaikki omasta mielestä keskeiset kohdat säilytettäisiin leffaversiossa.
Kirjaa lukiessa oma mielikuvitus luo tarinasta elävän hahmojen ulkonäköä ja tapahtumia myöten, joten usein on parempi lukea kirja ennen elokuvaa. Jos leffa on tullut katsottua ensin, kirjaa lukiessa näkee automaattisesti sen näköiset tyypit ja paikat kuin ne ovat valkokankaalla. Tosin leffan katselu saattaa madaltaa kynnystä tarttua muutoin puuduttavalta tuntuvaan kirjaan. Tällainen on esimerkiksi Tuntematon sotilas. Tässä kohtaa on heti huomioitava, että kirja ei ollut minusta puuduttava, vaan se tuntui vain hankalalta aloittaa.
Vaikka edellä kirjoitinkin, että on hyvä usein tutustua alkuperäiseen teokseen, usein kirjaan, ensin, se ei välttämättä aina ole oikea ratkaisu. Joskus harvoin minulle käy hyvä tuuri sen asian suhteen, että sekä kirja että leffa miellyttävät itseäni. Välillä on myös niin, että kirja on todella huono, mutta leffa saa aikaan hyvän kokemuksen. Tosin tylsä kirja ei välttämättä kovinkaan aktiivisesti houkuttele tutustumaan leffaversioon, ellei kyseessä ole klassikko tai muuten tunnettu teos.
On tärkeää huomata se, että se vaikuttaa todella paljon tietääkö juonen kulun ja loppuratkaisun - uuden tarinan voi kokea vain kerran, joko leffana tai kirjana. Tosin ei-niin-orjallisesti kirjaa noudattavat ohjaajat saattavat muuttaa hyvinkin paljon kässäriä tai muokata lopun kokonaan toisenlaiseksi, jättää sen vaikkapa avoimeksi. Hohto on tästä hyvä esimerkki - romaani varmasti houkuttaa sellaisia ihmisiä, joita leffan loppuratkaisu jää vaivaamaan.
Katson elokuvia ja luen kirjoja melko paljon, tosin näistä jälkimmäinen harrastus on jäänyt vähemmälle. Tälle vuodelle olenkin ottanut tavoitteeksi lukea enemmän kirjoja, vaikka ei niiden kaikkien tarvitse olla sellaisia, mistä on tehty leffa. Lukulistallani on muun muassa Piin elämä, Forrest Gump ja Da Vinci -koodi. Toisena tavoitteena on vertailla kirjoja ja leffoja "järkevästi", ja ymmärtää ne omina teoksinaan, vaikka se välillä haasteelliselta tuntuukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti