Prinsessa

Alkuperäinen nimi: Prinsessa

Vuosi: 2010

Ohjaaja: Arto Halonen

Käsikirjoittaja(t): Pirjo Toikka, Arto Halonen, Paavo Westerberg

Tuottaja: Arto Halonen

Kuvaaja: Hannu-Pekka Vitikainen

Leikkaaja: Tuuli Kuittinen

Säveltäjä: Tuomas Kantelinen

Valmistusmaa: Suomi

Kesto: 104 min

Tuotantoyhtiö: Art Films Production

Kieli: suomi

Genre: draama

Ikäraja: K11

Budjetti: 1 448 260 euroa

Nippelitietoa: perustuu tositapahtumiin.

Näyttelijät:

Katja Kukkola (Anna Lappalainen)

Samuli Edelmann (lääkäri Grotenfelth)

Krista Kosonen (Christina von Heyroth)

Irma Junnilainen (ylihoitaja Pakalén)

Pirkka-Pekka Petelius (potilas Kuronen)

Peter Franzén (potilas Saastamoinen)

Antti Litja (ylilääkäri Soininen)

Paavo Westerberg (lääkäri Lonka)

Paula Vesala (hoitaja Elsa)

Joanna Haartti (hoitaja Rauha)

Panu Tuomikko (hoitaja)

Tapio Liinoja (pankinjohtaja Granqvist)

Pertti Koivula (lobotomialääkäri Mäkelä)

Ulla Tapaninen (Iso-Iita)

Janne Riekki (Kellokosken potilas)

Oma arvostelu:

Kapea, ahdistava käytävä, jonka päässä avautuu ovi tuomaan valoa. Valkotakkiset, enemmän tai vähemmän virkaintoiset lääkärit. Kopisevat askeleet, riuhtova mielenterveysongelmainen potilas ja hänet hylkäävä, välinpitämättömän oloinen äiti. Näin alkaa tarina AnnaLappalaisesta (Katja Kukkola), josta alun puhumattomuuden jälkeen paljastuu energinen, elämänhaluinen nainen, joka jakaa tätä innostustaan myös ympäröiville ihmisille. Sivuseikkana on vain pieni poikkeama verrattuna keskivertokansalaisiin - hän elää täysin omissa harhoissaan luullen olevansa Buckinghamin palatsissa syntynyt prinsessa.

Elokuva pysyy tyylilleen uskollisena koko reilun puolitoistatuntisen ajan. Katsojalle esitellään henkilöhahmot rehellisesti ja rauhalliseen tahtiin, turhaa dramatiikkaa ei tarvita. Yllättättäviä juonikäänteitä on olemattoman vähän, sillä vaikka elokuva valottaa tärkeimmät tapahtumat kiltin kronologisesti, keskeisimpänä viestinä on tarinankerronnan sijaan vaikean teeman käsitteleminen - miten "hulluja" tulisi kohdella, kuka on vastuussa tai oikeutettu tekemään päätöksiä ja missä kulkee hulluuden ja onnellisuuden näkymätön raja. Elokuva tuntuu tarjoavan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mikä on heijastus todellisuudesta mielenterveysongelmaisia hoidettaessa. Teoksesta löytyy "pahis" eli lääkäri Grotenfelt (Samuli Edelmann), joka uskoo kehittyneen teknologian ja lääketieteen olevan ratkaisu kaikkeen, enemmän potilaiden onnellisuudesta kiinnostunut lääkäri Lonka (Paavo Westerberg) sekä joukko erilaisia mielisairaalan asukkaita.

Elokuvan taso lepää lähes kokonaan varmojen ammattilaisnäyttelijöiden harteilla, sillä budjetin pienuus näkyy valitettavasti kuvakulmista ja taustoista. Roolihahmoja nähdään lähinnä vain mielisairaalassa ja sen pihapiirissä sekä kylällä, jossa Prinsessa käy jakelemassa leikkishekkejä ja hieromassa myötätuntoista pankinjohtajaa - lukuun ottamatta pientä loikkausta Ruotsin puolelle. Puitteet eivät siis täytä odotuksia, vaikkakin kuvaus ja leikkaus on kuitenkin pääosin onnistunutta. Sivuhahmoja esittävät näyttelijät tuovat elokuvaan huomattavasti piristävää vaikutusta, niistä eritoten mainitakseni Pirkka-Pekka Petelius, Peter Franzén ja Krista Kosonen. Toisaalta kurkistus eri hahmojen elämään jää pintapuoliseksi, vaikka näyttelijöiden työ on onnistunutta. Esimerkiksi Prinsessan äidin hylkäämisen syyt jäävät omien arvailujen tai googlettamisen varaan, onhan kyseessä tositarinaan perustuva elokuva.

Kaiken kritiikin takaa elokuvasta löytyy kuitenkin myös paljon hyvää. Käsiteltävä aihe on vaikea, mutta ohjaaja Arto Halonen tarttuu siihen rohkeasti, dokumentaarisin ottein - lobotomioineen kaikkineen. Hyppiminen nopeasti vuodesta toiseen on aavistuksen verran ärsyttävää, mutta kaikki olennainen tulee kuitenkin kerrottua. Elokuvan rauhallisuus on oiva vaikutuskeino, sillä se tuo tarinaan uskottavuutta ja jättää ajattelemisen aihetta, tiedä sitten millaista. Suomalaiseksi elokuvaksi voin ehdottomasti suositella, vaikka tähtiä jääkin uupumaan parikin kappaletta täydellisestä.